naamatsussa on ollut tänään trendinä kirjoittaa jotain älykästä ja syväliistä menneestä vuodesta. en minä pysty siihen, latteuksia vain tulee. siksi kirjoitan jotain tänne.

vuosi alkoi pannukakkuna. olin saattanut hautaan isän. isän, joka oli ollut sellainen maailmantappi, joka pysyy, vaikka muut menevät ja tulevat. äiti oli sairas, isä terve. äiti olisi voinut romahtaa koska vain, isä ei. vaikka olihan isä jo haurastunut, miltei 85-vuotias, mutta yhä vielä viimeisen kerran sairaalassa tavatessamme hän puristi kättäni, virnisti ja sanoi meidän vielä ysikymppisiä viettävän. isää oli ikävä.

kun isä oli mennyt, jäljellä oli äiti, hiljaa ja sairas. ja meille tietenkin suuri huoli. äiti ei pärjännyt yksin kotona, mutta ei pärjäisi laitoksessakaan. äiti oli älykäs, sinnikäs ja hillitty, mutta surullinen ja yksin. elämäämme ilmestyi korvaamaton hengetär, äidin sisar, joka hoiti äitiäni koko vuoden kotona, vuoroviikoin. hän myös hoiti asioita, papereita, puhelinliittymiä, pankkiasioita, sopimuksia, sanokaavainmitä. ja lisäksi ryhtyi omille lapsilleni varamummiksi, kun oma mummi ei enää jaksanut mummistella. olen kiitollinen.

vuoden lopussa äiti yhtäkkiä romahti ja lähti tuonilmaisiin. kuljin melkein päivittäin sairaalassa muutamia viikkoja, äiti lähti hitaasti ja rauhallisesti. sitten hänkin oli poissa.

vuosi on mennyt surusta suruun, mutta toisella kerralla suru oli jo tuttu vieras eikä oma lamaantumiseni ollut niin pimeää.

 

tässä välissä olen tietenkin iloinnut, elänyt ja säätänyt. töiden kannalta vuosi on ollut sirpaleinen ja sekava, pettymystentäyteinenkin, vaikka suuria highlightsejäkin on ollut. isoja konsertteja, palkintoja, suunnitelmia ja apurahoja tulevaan. varsinkin ihan vuoden lopussa on ollut monta kohottavaa ja uuteen kurkottavaa työtä. olen ollut välillä työtön, mutta en oikein pääse työttömän statukselle työkkäriin, koska toiminimelläni on koko ajan pientä toimintaa. joinain kuukausina töitä taas on ollut ja se on mahtavaa. töitä tekisin mielelläni, mutta runolaulutohtorille on harmittavan vähän töitä tarjolla. eksperttiä tarvitaan harvassa paikassa vähän, mutta yleismiestä monessa paikassa paljon. eivät entiset jokapaikanhöyläntaitoni ole mihinkään kadonneet, ihmiset vain eivät enää muista.

kesällä hoidin puutarhaa antaumuksella. parasta lääkettä on puraista porkkanaa suoraan omasta mullasta.

lapset ovat terveitä. minä, jos kuka tiedän, millaista se on, jos eivät ole. lisäksi he ovat parasta muutenkin, mitä tiedän.

ladakuski on käynyt kanssani 18 vuotta. ihan jokaisena päivänä. se on suurin lahja ihmiselle.

minulla ei ole monta ystävää, mutta ne jotka ovat, ovat aina valmiina. itse olen huono ystävä, koska mieluusti vetäydyn omiin juttuihin ja hommeleihini, enkä osaa olla paikalla niille, jotka tarvitsisivat. silti ystävät ovat jaksaneet tulla ns. kotoa hakemaan, pitäneet kiinni normaalissa ja ilossa. kiitos.

ensi vuonna yritän pitää itsestänikin vähän huolta.

kiitos, kaikki mukana olleet. ensi vuonna enemmän kirkkaita päiviä ja iloa.