jäin erään keskustelun tiimoilta miettimään erikoisuutta ja tavallisuutta.

tavallisena on ihanaa. ei tartte yrittää mitään, on vaan niinku on. ostaa kaupasta melkeinihansamamitkävaatteetvaan, maistaa sushia, kun se on in ja ajaa toyotalla, kun se vaan on niin järkevä.

takoituksellisesti en sanonut tavis. tavis on melkein haukkumasana, tavallisuus sen sijaan on jotenkin monella tapaa ylevää.

erikoisuus taas on erikoisuudetavoittelua ja kaikenlaisen ihmeellisen korostamalla korostamista.

eiku mitä!?

mä tiiän tästä kylältä yhden erikoisen vanhan miehen. se on silleen tosi erikoinen, ellen sanoisi että pikkusen konu. se mies elää just niinkuin sitä huvittaa, ihan välittämättä muitten elämistä. niinku silleen hyvällä. harmiton se on eikä haittaa ketään, mutta ei juurikaan näy missään sosiaalisissa kuvioissa.

sit mä tunnen yhden nuoren likan, joka yrittää kaikkensa, ettei se olis niinku muut. ja vaikka se tekee mitä, se on kumminkin ihan niinkuin muut samanikäiset. silleen perusteiltaan, vaikka se kuitenkin tekee kaikenlaisia temppujaan, että saisi huomiota ja pääsisi jonain päivänä seiskan kanteen.

mä välillä törmään tähän omaan erikoisuuteeni. ajattelen itse olevani ihan tavallinen, tekeväni työt ja muut jutut ihan tavallisesti ja että lapsenikin ovat ihan tavallisia. sit tulee joku, joka ilmoittaa pitävänsä mua ja mun perhettä, taloa, remonttia, keittiötä, autoa (sekin on toyota), työtä, tukkaa, mekkoa, paitaa, korua, ihanmitävaan erikoisena. mua ja mun elämää.

kerran, ainakin vuosikymmen sitten, käveli keittiöömme pieni vanha nainen, joka ilmoitti, että meillä on kaikki niin pohheemii. niin pohheemii. minusta meillä on ihan tavallista, mutta ehkä mun ja ladakuskin työt jotenkin antaa ymmärtää, että meillä pitäis olla jotenkin erikoista. vähintäänkin jotain fänsyä taiteilijaelämää.

kyllä mä itsekin välillä yllätyn siitä, että ihmiset tykkäävät erilaisista asioista. ainakin silloin, kun ne tykkäävät täysin erilaisista kuin minä. vaikka nyt muhkeista nahkasohvista. tai kummallisesta (sic!) huumorista. mutta en mä ole ihan varma onko ne ihmiset erikoisia.

kuka on? mikä on?

lopulta minusta erikoinen on se mies, joka piut paut välittää muista. tekee just niinkuin on aina tehnyt ja ostaa kaupasta just sitä kaljaa, jota on aina ostanut. tai sitten ei sekään, nimittäin joku viisas hieno ihminen sanoi kerran:

älä pidä omaperäisenä ketään ennen kuin olet käynyt siellä, mistä hän on kotoisin.

tai jotain sinne päin.

me ollaan oikeesti ihan tavallisia ja epäomaperäisiä kaikki, vaikka kuinka yritettäis muuta väittää. kaikki on kumminkin jo keksitty.