olen miettinyt viime aikoina sitä, miksi jotkut ammatit saavat mielessäni jotain erityistä hohdokkuutta.

en tarkoita nyt ammatteja, jotka ovat yleisesti ja tunnetusti arvostettuja ja tärkeitä, kuten vauvojen aivojakasvaimia leikkaava aivokirurgi, kehitysvammaisten opettaja tai presidentti. tarkoitan sellaisia, jotka minusta ovat ammatteja, joiden harjoittamiseen liittyy jotain elämää suurempaa glamouria tai jaloutta. voisin kuvailla niitä vaikka niin, että jos minulla olisi kaikki maailman lahjakkuudet ja voisin valita itselleni minkä tahansa ammatin, näkisin niistä kunkin mahdollisena kiinnostavimpana valintana. nimenomaan omasta näkökulmastani. minua eivät kiinnosta raha eikä valta valtana itsenään, huomaan.

nämä ovat minun hohtoammattejani (ei missään järjestyksessä):

*näyttelijä - ei kuuluisa vaan tulkki. esikokija. ruumiillisen työn tekijä.

*elokuvaohjaaja/teatteriohjaaja - edellisten esinäkijä. suurten kokonaisuuksien hallitsija.

*arkeologi - hän, joka johtaa kaivauksia aleksandriassa tai mynämäellä.

*kirjailija - lauseen kunigas. tekee työtä silloin, kun ajatus virtaa.

*kätilö - hän, joka näkee joka päivä elämän ihmeen.

*kapellimestari - hän, joka johtaa sinfoniaorkesterin 150:tä ammattisoittajaa. kuulee kaiken. huomaa kaiken. ja päättää.

*konservaattori - hän, joka restauroi micheangelon maalaukset vatikaanin pietarinkirkossa.

*koreografi - hän, joka näkee ja tuntee liikkeen.

ja samalla tulin keksineeksi meemin, jos olen ymmärtänyt sanan merkityksen oikein. ja olisi mukava kuulla mitä tähän sanovat vaikkapa tosikko, laura tai antti.