taas olen saanut aihetta miettiä, mikä oikeastaan onkaan tärkeintä.

tänään, mäntsälän k-marketin maitohyllyllä lyöttäydyin juttusille suunnilleen ikäiseni hauskannäköisen ja hyvinpukeutuneen nuoren naisen kanssa. valittelin hänelle, kuinka vaikeaa nykyään on ruokaostosten teko, kun kaikki tuotemerkit alkavat olla nimestä ja valmistajasta huolimatta perinjuurin ylikansallisen nestlé-konsernin valmistamia. minä nimittäin olen tarkka tällaisissa asioissa.

rupattelimme kelpo tovin, yksi aihe johti toiseen, toinen kolmanteen.

kun olin lähdössä, jutustelukumppanini totesi, että hänellä on 12 lasta. siis kaksitoista! ja vanhin jo 18-, nuorin vasta puolivuotias.

luulin kuulleeni väärin, mutta onnittelin häntä lämpimästi. totesin lopulta, että ei se vielä mitään, että nyt on kaksitoista lasta, mutta hienoa se on varmaan sitten, kun alkaa olla lapsenlapsia, että niitä sitä vasta sitten onkin. hän kertoi isällään olevan 66 lastenlasta.

ihmettelin siinä, miten kaikki ne lapsenlapset pysyvät isännällä muistissa ja miten niiden kaikkien syntymäpäivät voi muistaa? uusi tuttavani katsoi minua huvittuneenrauhallisesti ja totesi, että siinä vaiheessa, kun on 12 lasta ja 66 lastenlasta huomaa, että joku muu on paljon tärkeämpää kuin niiden kaikkien syntymäpäivien muistaminen.

mä oon äimänä.

(mäntsälä johtaa koko maan tilastoa siinä, että siellä asuu eniten suurperheitä. mutta en mä uskonut, että ne on oikeasti olemassa!)