mähän totesin tuossa alkukesästä, että laihduttaminen on ihan pelsepuupista, lähinnä sen punaviinin energiapitoisuuden takia.

kumminkin mä olen kesän aikana - punaviiniä tai ei - pienentynyt 14 perinteisen laardipaketin verran. ja oikeasti: se oli ihan helppoa. oli just aika ihan kohdallaan: oli aikaa ja tarvetta keskittyä oman navan tuijotteluun ja rottakokeisiin ihmisruumiilla.

jatkan tätä tasan niin kauan kuin sattuu huvittamaan ja sitten varmasti lihon takas. ihan varmasti. ei se ole sen kummempaa enkä ota sitä enää tässä elämänvaiheessa kovin vakavasti. ja jos lihon, julistan iloisena taas:

mua on enemmän!

kaikki on vain bonusta!

eikä siitä sit sen enempää, sitä on ihan turha käydä spekuloimaan, lihon eli laihdun. se on oikeestaan ihan herttasen yks hailee.

mutta se ei ole, että kun olen näinkin huomattavasti onnistunut, mulle on oltu jopa vihaisia! olenko ollut joku ylipainon iloinen ja esimerkillinen linnake, jonka pönäkkyys on jotenkin tä(h)tiin kirjoitettu ja en saisi statustani muuttaa? vai onko se jotenkin niin epäreilua, että tämä nyt on sattunut onnistumaan (tähän asti) ja jollakulla muulla ei?

olen saanut todella ilkeitä kommentteja ja törkeää arvostelua. en yhdeltä enkä kahdelta. monilta. tosin huumorilla asiaan osaavat suhtautua jotkut, joillekin ärtymys on ihan täyttä totta.

kyllä mä tiedän, että laihduttaminen on helvetin vaikeeta. olen mä monta kertaa harjoitellut, mutta en ole ottanut asiaa kovinkaan vakavasti. nyt olen suhtautunut asiaan tutkijan kiinnostuksella, en läskin raivopäisyydellä. ehkäpä siinä on salaisuus. tai keittiövaassa ja kalorilaskurissa?

toisaalta mä olen tottunut ajattelemaan, että mä onnistun kaikessa, missä haluan onnistua.