koko päivä oli mennyt ihan käteen. 

aamulla olin kinaillut ladakuskin kanssa
ja lähtenyt ihan tuhatta ja sataa
- ihan vähän myöhässä, tietenkin -
ajelemaan seminaariin.

ja vaikka ladakuski oli justiinsa varoittanut,
että pikkutiemme on ihan vesijäässä ja vaarallinen,
ajoin kuuttakymppiä mutkaan ja sain auton poikittain.
sitten ei kun kytkintä pohjaan ja
hurlapa-hurlapa-hurlapa rattia vasempaan ja
auto toisin päin poikittain ja
hurlapa-hurlapa-hurlapa
rattia oikeaan,
poikittain
ja hurlapa-hurlapa-hurlapa rattia taas vasempaan ja niin edelleen.

sain onnitella itseäni, että pysyin tiellä ja hoksottimet olivat kohillaan
aamupöpperöstä huolimatta.

seminaari ei ollut mikään menestys osaltani.

kun tulin kotiin, meillä oli siivottu! ei mitään nihkeää pientää siivontaa,
vaan totista ammatti-ihmisen työtä nurkasta nurkkaan
ja jopa keittiön seinät oli pesty. koko koti oli kirkastunut!

ihastuttava ja rivakkaotteinen alan ammattilainen, olkoon tässä vaikka
nimeltään maija, oli juuri tultuani saanut homman haltuun siivottuaan neljä
tuntia ja sain palata raikkaaseen ja tuoksuvaan pesään.

siivoaminen ei jotenkin minulta onnistu. vaikka tekisin kahden viikon
suursiivouksen, en yllä ammattimaiseen tasoon, en edes näe kaikkia
roiskeita, pinttymiä ja hämähäkinseittejä, jotka ovat olemassa;
jalkalistoilla, seinänvierustoilla, kynnysten raoissa ja hellan väleissä.

en sano, että olen mitenkään hirveän sottainen ihminen,
mutta näen kotonani paljon muuta merkittävää tekemistä kuin siivoamisen.
teen aika paljon kaikenlaisia asioita kotona ja sen lähistöllä ja priorisoin
kotona ollessani tytärlapsen ja ladakuskin kanssa hengailun,
siivoamisen ja järkkäilyn kustannuksella. ladakuskilla on sama metodi.

tämä nk. maija tipahti syliini aivan sattumalta.
istuin päivää kuntamme ainoassa lounaskahvilassa ja kerroin siinä,
että meillä kävi ennen siivooja, mutta ei käy enää, kun kyllästyin
maksamaan vähänsinnepäintyöstä ja narinasta,
että ei millään huvittaisi toisten mökkejä siivoilla.

maija kysyi heti, ottaisinko hänet meille siivoomaan.
ja koska tunsin häntä jo ennestään, sanoin suoralta kädeltä että ehdottomasti.
ja nyt se on tapahtunut. en kadu yhtään. ammatti-ihminen!

ja näinä aikoina ihmisten pitäisi pitää muutenkin pyörät pyörimässä
ja ostella himona kaikilla (?) rahoillaan. mutta kun minä en halua tavaraa!
haluan palvelua. ja tämä on parasta palvelua, mitä kuvitella saattaa.
ja tekee pienen ja vähän isommankin ihmisen onnelliseksi.

olen kuullut, että jossain täällä päin halveksitaan emäntää,
joka ei itse pysty edes kodistaan huolehtimaan.

halveksikaa vaan. sitten kun halveksijat tulevat katsomaan,
kuinka paljon me täällä laiskot  teemme töitä ja pidämme
huolta suomen tulevaisuudesta pitämällä huolta tytärlapsesta
puuhailemalla ja pussailemalla hänen kanssaan
kaiken turhan kiillottamisen sijaan, saattaapi mieli muuttua.

tai sitten ei. mutta eipä paljoo paina. koti on puhdas ja mieli myös.
kiitos, maija

(olen pahoillani, vuodatus muotoili kirjoitukseni kummasti.)