männäpäivänä keikalta kotio pimeitä taipaleita körötellessäni fantasioin mielessäni, millaista olisi jos yhtäkkiä kaikki - siis ihan kaikki - muut ihmiset olisivat kadonneet tietymättömiin. noin vain. naps.

tämä alkoi liikennevaloissa keskellä ei-mitään. odotin valojen vaihtumista, vaikka missään ei ollut ketään. jos oikeasti huomaisin kaikkien muiden kadonneen, odottaisinko silloinkin?

käytännön elämään tämä vaikuttaisi tietenkin dramaattisesti. jotenkin kuvittelen sähköntuotannon pysyvän käynnissä, autopilotilla, ainakin jonkin aikaa. ainakin se aikaa, että kerkeisin hakea jostain alan myymälästä aggregaatin, vai mikä hitto se juttu on, joka tuottaa sähköä kotitarpeiksi. ja huom. "hakea", sillä mitään ei tarvitsisi mistään ostaa, kun ei olisi ketään rahaa vastaanottamassakaan. raha menettäisi kokonaan merkityksensä. ah ihanaa!

ruokaa voisin hakea kaupoista myös. tosin tuoretavara pilaantuisi melko pian, mutta voisin käyttää jonkin päivän tyhjentääkseni mäntsälän k-marketin tuoretavarasta, etteivät alkaisi haista kuvottavasti. kaikki se kuivamuona, mitä perusmarketissa on, riittää varmaankin elättämään minut elämäni loppuun saakka. ja voisin säilyttää kaikkea ruokaa tuolla kaupassa, ettei tarvitsisi niitä kotona säilyttää. ja jos en jaksaisi mäntsälään asti ajella, hakisin vain tuosta lähisalesta.

tosin on otettava huomioon, että tarpeita olisi haettava kaupasta, joka olisi melko kaukana kotoa, sillä sitä hälytyslaitteiden ujellusta ei kestäisi pirukaan kuunnella.

öljyä ja menovettä olisi tietenkin saatava. mutta jonkin aikaa menisi, että keksisin kuinka bensa-asemat toimivat ilman rahaa ja avaimia ja ties mitä, mitä löpön valuttamiseen tarvitaan. toisaalta voisin hoidella kaikki autolla-ajeluni niin, että kävisin naapuritalosta hakemassa naapurin auton avaimet ja ajelisin hänen autollaan, kun oma menovesi loppuu. mutta siitä on kyllä sitten pidettävä huolta, ettei missään tiettömällä taipaleella lopu, kun ei ole ketään kenet soittaa apuun.

muutenkin puhelin olisi turha kapine, tosin matopeliä voisi pelata ja soitella joihikin automaatteihin ihan vain jonkun ihmisen äänen kuullakseen. samoin turhia olisivat telkkari ja radio, mitä nyt jollain kanavalla olisi saattanut jäädä automaattinen levylista pyörimään. mutta sitähän ei jaksaisi erkkikään kuunnella. uutisia ei olisi, ei uutuuslevyjä, ei päivän peiliä ja säätä. onneksi olisi levyjä ja leffoja, joita molempia vois käydä halutessaan liikkeistä hakemassa.

vaan ihan tosi. kuluttaisin varmaan viisi vuotta ajellen aina käyttöönottamillani autoilla ensin ympäri venäjän, sitten aasian, kiinan ja euroopan varmistuakseni siitä, että ketään muuta ei olisi jäljellä. varmaan ottaisin hoteisiini jonkun kivan koiran tai pari. jos niitä olisi. ja ajelisin ne seuranani. kävisin kattelemassa, että tälleen täällä intiassa elettiin ja tälleen vladivostokissa.

lopulta etsisin jonkin kauniin paikan rivieralta ja ampuisin itseni. ei niin yksin voisi elää. yksinkertaisesti.
ei minulla enää olisi mitään.