kaikki minut livenä tuntevat tietävät, että rakastan kaikkia kauniita ja persoonallisia esineitä; kirjoja, vihkoja, kuppeja, kannuja, kenkiä,  koruja, mattoja, seinävaatteita, päiväpeittoja, koreja, lakanoita, lankoja, kankaita. siksi mun ei ehkä pitäisi sanoa mitään.

kotonani on kaikkea, paljon. värejä ja materiaaleja. suurin osa vanhaa tai eri paikoista koottua. yhtään huonekalua en ole ostanut. paitsi yhden vanhan tuolin yhden konsertin rekvisiitaksi. ja patjan. kaikkiin tavaroihin liittyy jonkinlaisia ajatuksia tai muistoja. siksi mä ehkä voin sanoa jotain.

on yks juttu, mitä en käsitä: sisustamisen harrastaminen.

se on muotia nyt.

on tavallista, että ihmiset hankkivat asunnon, sisustavat sen vallitsevan muodin mukaan ja asuvat sitten jonkin aikaa. sitten kun alkaa tympiä jo hommeli (muoti muuttuu), remontoidaan kaikki ja vaihdetaan kaikki kamppeet. mieluiten ikealaisiin. tai muihin nopeasti saatavilla oleviin edukkaisiin.

sitten sitä luetaan ja tilataan ulkomaisia sisustuslehtiä, vaikka ei edes aiota muuttaa mitään, ainakaan heti. havitellaan sisustuskokonaisuuksia, jotka joku toinen on keksinyt. kaikki kuuluvat yhteen. mikään ei kerro asujan omasta elämästä tai historiasta.

paitsi että sisustaminen on minusta pahimmillaan järkyttävän kallis harrastus, on se myös mielettömän epäekologista. halvalla uutta lastulevystä ja pian vaihtuvaa muotia laadukkaan ja ajattoman sijaan.

mutta sellainen aikamme on. ylipäätään.