kävin kierroksella. ehkä vähän ylikierroksilla.

kävin kiroilemassa kahden hienon kuoron harjoituksissa. molemmat esittävät mun lauluja.

oli kivaa. ihanaa, kun joku kuuntelee mua.

mä olen sanalla sanomattoman iloinen siitä, että suomessa on näin rohkeita kuoroja. ja niitä on muuten paljon. kuoroja, jotka haluavat etsiä sävyjä, äänenkäyttöä ja rajojaan. siis että uskaltavat.

toisaalta tuntuu jo melkein siltä, että on rohkeaa olla uskaltamatta, vetää vaan sinnikkäästi omaa linjaansa kurinalaisen taidelaulun ja perinteisen ilmaisun saralla. koska siinä ei todellakaan olisi mitään outoa. nyt vaan on vallalla halu etsiä, rikkoa, tuntea, fiilistellä, herätellä yleisöä ja uudistaa genreä.

ulkomailla on harvassa se kuoro, joka etsii. enemmänkin on löydetty se kenkäpertti-mendelinpoika -linja (schubert-mendelssohn) joskus sata vuotta sitten ja pitäydytty siinä. mutta pitää kyllä muistaa, ettei meillä suomessa ole montakaan sata vuotta työtä tehnyttä kuoroa, edes. kulttuurin nuoruudessa on omat etunsa.

ainakin on meikäläiselle duunii.