vieraiden ihmisten reaktioita on sitten mukava tarkkailla.

reaktioita yllättäviin tilanteisiin ja vauhdikkaisiin käänteisiin.

tästä puhui kettunen just pari viikkoa sitten radiossa. siitä, että mitä ihmiset tekevät, kun pikkulapsi tervehtii niitä spontaanisti.

meitä on siunattu iloluontoisella ja sosiaalisella tytärlapsella, joka hyvin mielellään tervehtii ketä hyvänsä vastaantulijaa. moi! heippa! tai  kuka sun nimi on?!

ihmiset on huvittavia. jotkut - yleensä nuoret ja nuorehkot naiset sekä papat - suhtautuvat ihan hauskasti ja moikkailevat takaisin ja toteavat vaikkapa että oletpas reipas. saattavat sanoa nimensä (jos ei oikeaa, niin keksityn) ja ainakin hymyillä takaisin. jotkut sitten katsovat muualle ja häpeävät sekä itsensä että kolmevuotiaan puolesta, voi että se onkin estoton. hyvänen aika sentään, mitä mä nyt teen!

joskus jos joku sitten ei ollenkaan vastaa, tytärlapsi saattaa huutaa kovaan ääneen että toi täti ei osaa puhua!! kerran kahvilassa istui selkäni takana joku, jolle tytärlapsi huikkasi jotain. sitten hän sanoi kuuluvasti, ettei setä osaa puhua, se vain tuijottaa. setä kuuli tämän ja tästä tulikin sitten hauska leikki, setä tuijotti aina vain pullistuneemmin silmin aina kun laps katsoi sinne päin.

se on aika hassua.

hauskasti kävi myös semmoinen juttu eilissäpäivänä, että olin kaupassa ja olin ladannut kärryn täyteen pikkujoulupurtavaa huomiseksi (tervetuloa työhuoneelleni hippaamaan!). olen tosi näppärä tyttö ja olen pujottanut kärrypoletin autonavaimen renksuun ja se on niin aina mukana. auton avain roikkuu siis kaupassa olon ajan siinä kärryn polettireiässä. niin sen myös muistaa aina ottaa mukaansa.

no, huomasin sitten kassajonossa kärry täynnä tavaraa, että lompsa on autossa ja auto parkkialueella. ja se auton avain lukittuna siihen kärryyn. aloin nauraa ihan katketakseni ja tempoa avaimenperää. edelläjonottajat kääntyivät katsomaan kovin paheksuvasti. se oli ihmeellistä. minusta edellinen pariskunta kyllä huvittui vähän ja kun huomasin, että he eivät olleet niin ihmeissään, kerroin mikä oli naurun aiheena. ystävällinen isäntä sitten lahjoitti hihitellen kärrynsä minulle, että sain tehtyä kahden kärryn käytännöllisen ketjun ja avaimeni pois. tietenkään en saanut niitä sisäkkäin, niitä kärryjä, kun omani oli täynnä tavaraa. kassalla sitten oli uuden naurukohtauksen paikka, kun yritin sitä kärryjunaa saada tottelemaan käskyjäni.

mutta se oli tosiaan outo juttu, että kun nauroin ääneen, ihmiset tuijottivat kuin hullua. hulluthan ne ittekseen nauravat.

liittyyköhän tämä suomalaisuuteen vain ihmisyyteen?