mun edellinen kirjoitukseni kansanmuusikoiden onnekkuudesta on saanut aikaan hämmennystä.

jotkut luulevat minun väittäneen, että muut eivät ole onnellisia, toiset ovat väittäneet, että luulen muissa ammateissa olemisen olevan tyydyttämätöntä.

ei, ei ja ei!

voi kun joku sujuvasanainen kansanmuusikko nyt kirjoittaisi tähän, mitä oikein tarkoitan. tarkoitan jotain isompaa.

tähän kirjoitan vain muutamia asioita, joiden virrasta ehkä tulee pieni puro. eikun.

kansanmuusikoita työssään katsellessaan ihminen suorastaan näkee hyvän meiningin. sen syvän sanattoman yhteisymmärryksen. luottamuksen ja kuuntelun. sellaisella tasolla, jolla sitä ei muissa musisointitilanteissa yleensä näe. myös ilon kautta tekeminen on tärkää, taide ei ole pelkkää tuskaa. taide on...hm... riemua. iloa itse taiteesta.

kansanmuusikot ovat rohkeita. muillakin elämänsä alueilla. itsejään. on uskallettava kuunnella omia sointejaan, sisäisiä ääniään. on uskallettava arvostaa itseään: kaikki kansanmuusikot säveltävät, oma ääni on kunniassa.

he ovat taistelunsa ammatinvalintamielessä taistelleet, enää ei riitä paukkuja todistella mitään yksityiselämässään. ei tarvita pätemistä eikä bemaria, tosin siihen tuskin olisi varaakaan. ja siitä pääsemme siihen, että myös taloudellinen ahdinko pakottaa rakastamaan valintaansa aina vain syvemmin. eteen päin jaksaakseen.

kansanmusiikin valitsee vain todellisesta halusta. intohimosta, rakkaudesta, kunnioituksesta. kukaan ei voi lähteä kansanmusiikin pariin sattumalta. tai jos lähtee, ei saavuta tasapainoa, katoaa.

kansanmuusikot ovat onnellisia. en tarkoita onnellisuutta sillä lailla, että kaikki elämässä olisi kunnossa. on trgedioita, murhenäytelmiä, sydänsuruja, hankaluuksia. mutta jonkinlainen perusta on ihmisellä kunnossa, kun on taistelunsa tässä mielessä taistellut. jokin on varmaa ja pysyvää ja se on kansanmusiikki.

kansanmuusikot ovat hyviä ihmisiä, kunniallisia, korkeamoraalisia, kirkasotsaisia ja suvaitsevaisia. on pakko olla.

kansanmusiikki on ammatti vielä harvemmille kuin melkein mikään muu taiteenlaji. spesialistit ovat harvassa. silti kaiken eteen on vähän taisteltava. ammattilaisuus on niin ihmeelliseltä alalta, ettei sitä enää jaksa joka päivä selittää. "ai laulaksä värttinää vai, ha ha? - joo, vähän sinne päin." itselle se on jo kaikki ihan selvää.

nämä kaikki ja paljon muuta. vain yhden ammatin harjoittajilla. mätämunat ovat harvassa, ellei poissa.

voisiko joku hyvä kansanmuusikko-kirjoittaja nyt kommenttilootaan kertoa, miksi kansanmuusikot ovat erityisen onnekkaita. onnekkaampia kuin muut. tai ainakin monet muut.