olen jälleen töissä.

(tästä päivästä lähtien ladakuski nauttii valtion leipää koti-isänä.
olen hänen ratkaisustaan ylpeä, mutta myös äärimmäisen huojentunut. meidän pienperheessämme ei vastuu lapsen hoidosta kaadu yksin äidin harteille. eikä myöskään se leivän pöytään raapiminen isän.

ja olen huojentunut siksikin, että pakko on tunnustaa sellainen seikka, että mielenterveyteni ei enää olisi kestänyt.
tytärlapsi on tärkeintä maailmassa ja hänestä huolehtiminen tällä hetkellä ykkössijalla elämässäni. mutta ei minusta yksinkertaisesti ole pullantuoksuiseksi kotiäidiksi. viimeisinä kotiäitiviikkoinani tuskin jaksoin enää sängystä nousta. hoidin kyllä lapsen tarpeet mekaanisesti ja leikin ja seurustelin vauvan kanssa, mutta olin aivan kuolemanväsynyt ja kalmankalvakka, enkä jaksanut iloita tuosta maailma suurimmasta ihmeestä. hiippailin zombiena valokaarikalsareissani ympäri kämppää enkä saanut nautintoa mistään.

nyt olen muutaman päivän tehnyt töitä. olen täynnä energiaa, voimaa ja ideoita. iltaisin lapsi on taas ihana ja ihmeellinen ja saa rajattoman huomioni ja rakkauteni. ja olen tyytyväinen. ja näin uskon, että tytärlapsikin on.

annan täyden tunnustukseni niille, jotka jäävät kotiin, pois työelämästä, lasten vuoksi. se on oikein, hyvää ja hyveellistä. ja äärimmäisen raskasta.
mutta minun tapauksessani se olisi väärin. väärin itseäni ja lastani kohtaan. ja ladakuskia, joka ei saisi jäädä kotiin, vaikka haluaa!)

j.k. kerrankin olen blogissani jotain mieltä. rasti seinään X.