muistan taas kuinka vaikeaa on surffailla ja bloggailla yhdellä kädellä.

olen viime maanantaina muuttunut yksikätiseksi.

ihmetyksen aiheet ovat monet, toki.

sairaalassa oli ruuhkaisaa ja kiireisen tuntuista. verhon takana samassa huoneessa asui levoton vauva ja kauhean kovaa - sairaalloisen kovaa - kuorsaava tuore äiti. oma koppikseni on rauhallinen ja kaunis. itse piereksin kostoksi.

sektio ei ollut tällä kertaa mikään tornikokemus. puuduke livahti niin ylös, että kätenikin puutuivat sormia myöten ja se aiheutti aikamoista pakokauhua. lisäksi oli kiusallista, että oksennututti kamalasti, mutta kaikki oksentamiseen tarvittavat lihakset olivat lamaantuneet. toisaalta paluduin puudutuksesta nopeammin kuin viiimeksi ja olin jo koko leikkauspäivän hereillä vauvaa ihailemassa.

lastenlääkäreille ei nähdäkseni opeteta minkäänlaisia potilaankohtaamistaitoja. korjatkaa, jos olen väärässä.

lastenlääkäri tutki koppiksen kahden päivän ikäisenä. heti kättelyssä hän otti tehokkaasti luulot pois tuoreen vanhemmilta kirjoittamalla lähetteen aivoultraan ja sydänultraan - hän löysi sydämestä huolestuttavan sivuäänen. sitten hän myös löysi hirmu löysän toisen lonkan ja ranteesta tosi pahan syntymämerkin, joka olinkin hemangiooma, joka vaati kirurgin konsultaatiota, koska se saattaisi hidastaa ranneluun kasvua ja pahimmillaan kuroa koko ranteen umpeen.

siinä sitä sitten sydän syrjällään pienokaista ympäri sairaalaa kärräämään. kerkesin jo itku kurkussa miettimään, että nytkö se taas alkaa?

sydämen sivuääni oli sitten ihan normaali löydös kahden päivän ikäiselle. duktus ei ollut vielä täysin sulkeutunut. aivot olivat täysin normaalit. siitä kamalasta hemangioomasta kirurgi totesi "ai tommonen". se on kuulemma suunnillen mansikkaluomi. ei siitä mitään vaivaa tule ikinä olemaan. ainoa vaiva, joka sitten olikin todellinen oli perätilavauvoille tyypillinen lonkkaluksaatio, jota varten koppista pidetään lonkkalastoissa kuusi viikkoa. tämä ei mielestäni oli mikään vaiva. ainakaan meidän perheen historialla. lopuksi vielä bilirubiiniarvoja kytättiiin niin, ettei meinattu kotio päästä.

mietin sitten jälkikäteen, että noin minäkin olen joskus nuorena musiikista varmasti puhunut, ollakseni pätevämpi kuin olenkaan. ja saadakseni uskottavuutta. tämäkin lääkäri oli nuori ja tehokas. mutta silti.

nyt aloittelemme keskenämme eloa pikku koppakuoriaisen kanssa. on leppoisaa ja rauhallista, kellään ei ole kiirettä minnekään. kuuntelen tradiota ja lunta sataa. on kuin jouluna.