mä olen tänään ollut taas kovasti turhautunut tähän oikeaan työhöni.

tänään on mennyt umpeen kaikenlaisia subventoitujen kansanmusiikkikiertueiden, apurahojen ja aneluiden kuolonlinjoja. en ottanut tällä kertaa mihinkään lottoon osaa.

se, miksi olen ollut niin kuumissani on se seikka, että tässä ammatissa joutuu vuodesta toiseen anelemaan ja toivomaan työtä, nöyrästi erinäisten ja erityyppisten rahahanojen päällä istuvain edessä. niin arvioimaan pätevien  kuin maallikoidenkin. minusta on jotenkin nöyryyttävää, että joudun aina uudelleen ja uudelleen selostamaan niille samoille tyypeille, että olen tämän rahan arvoinen ja edustamani taide on hienoa ja mahtavaa. ja kilpailemaan näistä tilaisuuksista, yksittäisistä keikoista ja leivästä satojen muiden matelijoiden rinnalla. siinä menevät samassa sopassa niin itseoppineet, opiskelijat kuin tohtoritkin. ja että varmasti käytän tämän 50 euroa järkevästi ja tuon loput takas.

tietenkin se on tämän työn luonne. ja itse valittu alho.

mutta joskus toivoisi, että jokin työ tai tilaisuus sattuisi kohdalle ihan vain siksi, että on jo tehnyt sitä tai tätä; siksi että olen minä; siksi että edustamaani taidetta halutaan kuultavaksi.

niin, edustamaani hommelia ei halutakaan. siihen olen tavallaan jo alistunut, mutta en voi silti lakata toteuttamasta näkemystäni. oma syy siis?

joskus toivoisi, että tähän mennessä annettu näyttö alkaisi riittää. se, että on tehnyt sitä sekä tätä, sen sun tän. se, että on jo esittänyt kykyjään yhtä vaille tohtoriksi. kai siinäkin hommassa sentään jotkut laatukriteerit on, että yhtä vaille saakka pääsee. että en nyt kai täysin itsekritiikittömästi huuliani heiluttele. ja aina, ihan aina, teen joka työn niin hyvin ja tunnollisesti, ettei moitteen sijaa siinä pitäisi olla.

ja se, että tekee sitten kuitenkin käsiinsä saamansa työt sellaisella palkalla, että minkään muun alan ammattilaisena itseään pitävä ei työhön ryhtyisi, mieluummin makoilisi pankolla vislailemassa vaan.

ei jaksaisi millään vuodesta toiseen anella ja toivoa. että joskus tämä pään seinään hakkaaminen loppuisi ja asiat alkaisivat seurata toisiaan luontevana jatkumona.

pelsepuupin keksintöä.