ensimmäisen konsertin aamuna hän heräsi kymmenen jälkeen ilman kellonsoittoa.
venytteli futonillaan autuaana ja unen lämmittämänä, vailla huolen onkaakaan.
kaikki ruumiinosat olivat tallella, varpaat liikkuivat ja pääkin kääntyi ilman kiristyksentunnetta.

jumalaista.

hän ei ollut herännyt yöllä lapsen itkuun eihä edes siihen, kun mies häipyi viemään lasta tarhaan. ei mihinkään. tunnelma oli niin levännyt kuin voi.

hän nousi patjaltaan, käveli keittiöön ja keitti maitokahvit. söi hapankaalia ja ruisleipää, lempiaamiaistaan. surffasi, bloggasi ja luki meilit sekä aamupäivän uutiset.

hän meni lämpimään suihkuun, jossa hän jatkoi venyttelyä. lauloi vähän. mutta vain ihan vähän. puki päälleen mustat vaatteet.

hän haki postin postilaatikolta ja hengitteli raikasta ilmaa syvään kiskoen. postin joukossa ei tullut laskuja.

sitten hän sai viestin, jossa kerrottiin manalasta varatun pöydän karonkkaa varten keskiviikoksi. viimeisen konsertin päätteeksi.

hetken hän neuloi. vähän lauloikin.

sitten hän lähti syömään kantapaikkaansa, jossa hän aina tapaa tuttaviaan. oli kuin mitään ei olisikaan.

syönnin jälkeen hän ajoi teatterille, sai onnekkaasti parkkipaikan ihan teatterin edestä ja meni sisään tapaamaan valoväkeä ja naureskeli heidän kanssaan tovin. ei maksanut parkkimaksua eikä myöskään ollut saava parkkisakkoa.

lähti kahville photo cafeseen.

palatessaan teatterille hän puki päälleen rautjärven puvun esiliinan, meikkasi pontevasti, järjesti äänenavauksen avustaville laulajille. seisoi hetken hiljaa näyttämöllä, täysissä valoissa. tunsi lämmintä aaltoilua vatsansa pohjassa. tunsi suurta latautuneisuuden tunnetta ja karjaisi voimainsa tunnossa todetakseen pillin olevan entisensä.

hän antoi avustajien lämmitellä rauhassa ja asettua odottamaan vuoroaan.

odotti hiljaa yleisön valumista saliin.
astui lavalle.
lauloi niin kuin vain laulaa saattoi.