tänä aamuna sain maistaa uupumusta. maku oli tuttu. kuin kotiinsa tulisi.

tunnistin upottavan väsymyksen muutaman vuoden takaa. ja tajusin vasta nyt, kuinka lopen uupunut joskus olinkaan. opiskelin päivisin, raskasta alaa, käsittelin isoja juttuja, enkä suhtautunut niihin kepeästi. henkeäni revittiin suuntaan ja toiseen, päivästä päivään. halusin jotain, sain toista. opettelin yhtä, opin jotain muuta.

mutta myös fyysinen kestävyys oli koetoksella. päivät opiskelin ja treenasin, illat kävin töissä - jollakin on lauluntekijäharjoittelijankin elettävä. ja iltaisin ja öisin odotin kyytiä kotiin; ajokortiton, autoton piruparka.

yhden talven yöt odottelin pakkasukkoa, ladakuskiani pakastimesta. töistä töölöläisen laatukonditorian pakastimesta (jossa rotat juoksentelivat jauhoisella lattialla ja espanjalainen kylmäkkö täytti bebeleivoksia sätkä suupielessään). venttailin valomerkkiin saakka urhon pubissa, sen jälkeen nuokuin palellen viltin alla auton etupenkillä jäljellä olevan tunnin. ja aamulla taas revittäväksi.

vaikka repiminen oli antoisaakin. "meidän perheessä", pienen osaston lintukodossa ei halunnutkaan muuta.

ja nyt olen hullu pyrkimässä samaan. opintojen alkuun. tohtoriksi.

(kun valmistuin maisteriksi, oikeastaan tavallaan kahdeksi, kansanmusiikin ja musiikkikasvatuksen, kymmenen vuoden opintojen päätteeksi, näin unta: minut oli valittu opiskelemaan laulua jazzosastolle. ja kaikki alkoi taas alusta. vielä kerran. heräsin omaan kauhunhuutooni.)