olen saavuttanut jonkin rajapyykin.

koko pesueemme on käynyt näin helteillä joka ilta uimassa ja läträämässä naapurikunnan puolella, ihanalla hiekkarannalla.

rannalla on myös paljon muita ihmisiä. tämä on se rajapyykkini.

ennen olen ollut nuori ja vaivaantunut, jos olen vieraiden ihmisten keskellä joutunut heittäytymään uimapukusilleni. olen ollut varma, että kaikki katsovat mahamakkaraani, isoa pyllyäni ja muutenkin epäsuhtaista ruumistani. nykyään tilanne on ryöstäytynyt käsistäni, kahden sektion jälkeinen maha saattaa pienetä, mutta ei katoa koskaan. nykyisellään se on komea röllykkä.

olen tullut keski-ikään, sillä en ajattele enää ruumistani uimaan mennessäni. vahdin lapsiani ja toivon niiden pysyvän pinnalla.

eilen yllätin itseni ajattelemasta, että voisin ehkä mennä uimaan bikineissä. se ei ole tullut pieneen mieleenikään ikinä aikaisemmin. siis ikinä.

onko helle pehmittänyt pääni vai onko pikkukuntalaisuus ja maalaisuus voittanut? vai ikä? vai se, että kahden lapsen äidillä nyt ei enää ole niin väliä?