kyllä mä välillä kans mietin että.

otetaan yksi kansanlaulaja. sellainen, joka on opiskellut ensin viisi vuotta musiikin yleismaisteriksi, sitten erikoistunut neljä vuotta kansanmusiikin maisteriksi. tehnyt paljon muusikon töitä. sen jälkeen opiskellut kolmasosatohtoriksi ja jatkaa samalla valitsemallaan tiellä mairittelevin sanoin.

tämä kansanlaulaja käy sitten tuttavankauppaa virallisen tahon järjestämällä keikalla, josta on sovittu palkkioksi puoli x Y (lausekkeessa Y=normaali keikkaliksa). vapaamuotoisessa tilaisuudessa hän laulaa 15 minuuttia runolaulua ja kysyy, pitäisikö laulaa myöhemmin toinenkin setti. runolaulu kun on peruskuulijalle aika vaikeaa vastaanotettavaa. kukaan ei oikein osaa sanoa mitään. sitten alkaa jatsibändi soittaa. tilaisuudessa on ehtoo jo meneillään, ihmisiä lähtee jo pois. kansanlaulaja viettää paikalla vielä 1,5 tuntia odotellen, josko häntä vielä tarvittaisiin. sitten kansanlaulaja lähtee kotiin, koska miehensä on korkeassa kuumeessa ja yksin parivuotiaan lapsen kanssa kotona.

seuraavalla viikolla järjestäjä lähestyy kansanlaulajaa sähköpostilla. hänestä palkkio on liian suuri, koska laulua oli vain 15 minuuttia. ja vaikka hän kansanlaulajan työtä arvostaakin, joku muu oli samalla rahalla esiintynyt päivällä paljon pitempään. järjestäjä kysyy, paljonko kansanlaulajalle nyt maksettaisiin.

kansanlaulaja on jo ihan helevetin kyllästynyt tämmöiseen touhuun ja vastaa, että maksaa vaan ihan mikä hänestä sopivalta tuntuu.

kyllä mä sanon vaan että on se perkele. suorastaan itku pääsee tätä suurta arvostusta ajatellessa.