nuorena kuuntelin paljon kotimaista lauluntekijämusiikkia. kuuntelin röyhkäni, eppuni, akimofini, perkoilani, juiceni ja muutkin idolini hartaasti ja analysoiden. tai oikeastaan en vielä ymmärtänytkään analysoivani, kunnes olin sen jo intuitiivisesti tehnyt.

pääosassa oli aina teksti. miten siinä niin kävi!? olinhan muusikko!

minulla on paljon mielipiteitä siitä, millainen on hyvä laulunteksti. monet tekstinikkaritkin sanovat, että heidän lauluissaan se musiikki on pääosassa, ei sillä tekstillä ole niin väliä. tunnen ammattimuusikoita, jotka sanovat, etteivät kuuntele laulun tekstiä koskaan. miksi siinä laulussa sitten on se teksti? olen pettynyt.

minä haluan laulun ja runon elävän liitossa. minä haluan kuulla sydäntä puristavan tekstin, haluan että teksti toimii myös tekstinä, ilman musiikkia. haluan että sanoituksen tukena on sen kanssa toimiva melodia, harmonia ja soitinnus. en huoli puolivillaista.

en kestä musiikkia, jonka teksti ei toimi. en halua hyvään melodiaan upotettuja mitä vaan sulle mitä kuuluu kukkuluuruu -sanoja. haluan istua alas ja itkeä, nauraa ja ennenkaikkea olla kiusaantumatta.

ennen kuin olin tehnyt itse yhtään laulua, tuntui laulunkirjoittaminen minusta suunnilleen aivokirurgialta. ihan mahdottomalta. sittemmen, kun olen kuitenkin kirjoittanut muutaman ihan kepoisenkin viisun, jotka voin yhä allekirjoittaa omalla puumerkilläni, pidän sitä vähintään yhtä vaikeana.

* * * * *

miksi kirjoitin noin?

olen aloittamassa oriveden opiston näyttämösanoituskurssin, jossa yksi maan eturivin biisinikkareista toimii pääopettajana ja jossa tutustutaan näyttämösanoittamiseen toivoakseni kattavasti. palava haluni on oppia, haastaa itseni ja kurittaa kynästäni parhaat sanoitukseni. kurssille piti oikein hakea ja vain puolet hakijoista hyväksyttiin. nöyränä ja ihmeissäni otin vastaan paikkani ja katson mihin suuntaan tämä kurssi säiläni lennättää.

ajattelin kirjoittaa kurssin kulusta täällä aina silloin tällöin.

sain jo tosi haastavan ennakkotehtävän, jonka tehtävänantoa en aio paljastaa. jos keksitte, mitä oli tarkoitus tehdä, hyvä! ohjeet olivat tavallaan tarkat, mutta antoivat onneksi tilaa omalle kielelle. kuitenkin tehtävä oli jossain määrin mekaaninen harjoitus.

kirjoitin yhden version ennakkotehtävästä. en aio sitä luultavasti lähettää - tai vaikka lähettäisinikin - julkaisen sen tässä. ihan vain rohkaistuakseni ja häpäistäkseni itseni ja tottuakseni julkiseen reposteluun, joka kurssilla lienee välttämätöntä.

* * * * *

ne siemenet on jo mullassa, tunne en iloa,
lehdet lakastuneet on hieman, en siivoa niitä,
ne siemenet on jo mullassa, tunne en surua,
matkalla
kuljen tien viertä, pengertä,
tieltä äkkiä pois.
 
nämä sanat henkäilee kylmää ja koleaa
tulen piiskattavaksi taas, vaikka kerran jo kuolin
itse tiedän jo selvemmin, kiellän ja tajuan:
ei ole minusta siihen
ei ole minusta siihen ikinä
 
kai aistit on unessa,
eikä ole taikoja
mut jos suostun taas
en koskaan voi seistä mun vierellä.
 
ne siemenet on jo mullassa, tunne en iloa,
sanon pian ne lauseet, kaadun kai sitten.
en saa sanoista kiinni, en yletä.
matkalla.
käy siementen yli tuuli
käy aistien yli tuuli, käy tuuli päältäni
ei ota minua