aina säännöllisin väliajoin nauramme ladakuskin kanssa yhdelle ihan älyttömälle tapahtumalle.

tunnelmaa on mahdotonta selittää. mutta tunnelma säilyy ihan varmasti mielessäni niin kauan kuin ylipäätään mitään voin muistaa.

eräänä kesäisnä yönä nousimme sardiniaan matkaavaan lauttaan palermossa, sisiliassa. lautta oli nuhruinen ja kokolattiamattoinen, koliseva ja minusta pelottava paatti varmaan 60-luvulta. matka kesti muutamia tunteja ja saimme älyttömän älynväläyksen mennä laivan nk. elokuvateatteriin ylihintaan katsomaan huonoa amerikkalaista elokuvaa, italiaksi dubattuna, tietenkin. meistä kumpikaan ei osaa nopeasti puhuttua italiaa.

elokuvateatterissa oli tasaiselle lattialle ladotut likaiset, vihreät penkit ja harmahtava, repaleinen ja tunkkainen kokolattiamatto, vähän telkkaria isompi valkokangas ja yksi kaiutin.

parikymmentä ihmistä vetävä teatteri täyttyi heti ihan äärimmilleen hikisistä, hiljaisista - voitko uskoa sen italialaisista - väsähtäneenoloisista matkustajista. elokuvan alkutekstejä jo odoteltiin. me istuimme melko takana, mitäpä meidän olisi ollut väliksi nähdäkään, kun emme kieltäkään niin hallinneet.

viime hetkellä huoneeseen astui vielä yksi mies, huomattavan suurikokoinen, harteikas - isopäinenkin. hän huomasi ainoan tyhjän paikan eurivissä keskellä ja hän asteli paikalleen.

toisessa rivissä, suoraan ison miehen takana istui huomattavan pieni mies, joka heti suuren miehen istuttua alas teki käsillään paljonpuhuvan eleen ja sanoi: niente. suomeksi: ei mitään

minua alkoi suunnattomasti naurattaa tuo tilanne ja pärskähdinkin hiljaisessa teatterissa ladakuskille, jota alkoi myös naurattaa. naureskelimme keskenämme pikkuisen. vieressä istuvat katsoivat ensin paheksuvasti, mitä hihittelimme. sitten huomasivat ja alkoivat myös hihitellä. hihitys ilman sananvaihtoakaan millään kielellä eteni ison miehen selän takana ja äityi suorastaan nauruksi, kun pikkumies huomasi, että kaikki nauravat hänen ahdingolleen.

se varsinainen naurunremakka syntyi sitten, kun iso mies kääntyi katsomaan, mitä hänen selkänsä takana nauretaan.

enkä ikinä unohda sitä mielettömän leveää isopäisen ja paksusilmälasisen miehen harvahampaista hymyä, kun hän tajusi tilanteen. huumorimiehiä.