olen miettinyt viime aikoina muutamia sanoja. ne ovat kuultava ja pilkottava. todella mielenkiintoisesti käyttäytyviä sanoja.

mutta mikä on hassua on se, että en aio kirjoittaa niistä enempää.

kirjoitan puolestaan sanasta ahne.

ahne on aina negatiivista painoa saava sana, eikö olenkin? ahne ahnehtii ja käyttäytyy rumasti ja paheellisesti ahnehtimalla. joku ahnehtii töitä, toinen kakkua ja kolmas rahaa. mutta voisiko ahne olla positiivinen ilmaus, jos joku ahnehtii elämää?

ahneella on sisarsana, vanhahtava ahnas, joka on lempisanojani moneen.

ahnas on jotenkin holtittomasti ahne, sisäsyntyisesti, villisti tai jotenkin tiedostamattomasti. niin, että sitä ei voi hallita.

vauva voi olla ahnas, mutta voiko vauva olla ahne? sillä tavalla ahneus on tietoista ja ahnaus jotenkin viatonta, paheetonta.

näin viikko sitten kaustisen pelimannitalon akvaariossa, kuinka kuollut monni kellotti selällään akvaarion pohjassa suolet levällään ja elävä monni ahmi kuollutta raivokkaan ahnaasti. monni oli ahnas. mutta se ei ollut ahne.

sitten on vielä akne ja ahdas, mutta ne on ihan eri juttuja ne.