en puhu mielelläni raskaana olemisesta, vaikka monta se kiinnostaakin. vielä vähemmän mielelläni kirjoitan siitä, sillä tiedän tarkkaan, että ihmisiä, jotka eivät ole raskaana tai eivät ole olleet, ei voisi todellakaan vähempää kiinnostaa.

itseäni ei kiinnostanut tipan tippaa toisten vaivat ennen esikoisen odottamista. silloin kiinnosti vähän. neljään vuoteen vaivat eivät ole paljoa saaneet minua korvaani lotkauttamaan ja nyt, kuopusta odotellessa odottelen vaan, enkä jaksa ainakaan kenenkään muun ponnistuksista huolta kantaa.

nyt avaudun kuitenkin ihan vähän.

olen ollut suunnilleen 9 kuukautta raskaana. ihmisen kantoaikahan on kansanperinteenkin mukaan kuuta puoli kymmenettä. ja pari viikkoa tuosta maagisesta ajasta puuttuu.

minulle uskoteltiin, että raskaudet ovat ihan erilaisia, siis i-han erilaisia. siis saman ihmisen eri raskaudet. varmaan joillakin onkin, mutta itselläni ei. kaikki on niin samanlaista, että uskon odottavani tytärlapsen kaksosta. noin kuvainnollisesti.

molemmilla kerroilla olen:

*voinut loistavasti, pahoinvoinneitta, väsymyksittä, heikkouksitta ja supisteluitta.
*laulanut ison koetoksen ihan viime metreillä ja aiheuttanut sillä itselleni suurta stressiä ja iloa.
*ottanut edellisten haasteet vastaan jo alkuraskaudesta, vaikka pahanilmanlinnut ovat uhkailleet, että en pysty välttämättä laulamaan enää puolen välin jälkeen, koska kaikki eivät voi. (tätä mun on vaikea käsittää, mutta uskon toki, kun sanotaan)
*reissaillut ulkomailla ja nauttinut olostani ehkä jopa enemmän kuin normaalitilassa.
*kerännyt painoa yhtä vähän
*saanut samat arvot kaikista paksuuteen liittyvistä testeista ja kokeista.

lapsi on myös tuntunut ihan samalta sisälläni, ehkä se heittää vähän enemmän monoa mutsille, kuin esikoinen.

tänään tämä kaikki sai huipentumansa.

kuopus - tytär hänkin -  istuu vatsassani sinnikkäästi kuin isosisarensa; tismalleen samassa asennossa. lääkäritäti ja kätiö yrittivät väkivalloin kääntää (huom. minusta tämä EI ollut ikävä toimenpide, laisinkaan. olen laulaja, osaan kaiketi rentoutua) kuopusta lykkäämään päätään synnytyskanavaan, mutta kuopus ei pyllyään liikauttanut. (mistä se tuon taipumuksen on perinyt, ja?). aivan juuri niinkuin sisarensa samassa tilanteessa.

lisäksi lääkäritäti mittaili pienokaisen ja sen mitat ja painoarvio ovat tismalleen samat kuin tytärlapsen.

sektio sovittiin samoin tunnelmin kuin viimeksikin, viikkoa ennen laskettua päivää. tosin arvelin tyttären syntyvän sitten liputuspäiväksi, kuten sisarensakin teki alkaessan spontaanisti syntyä 2 päivää ennen sovittua leikkausta.

kaikkein huvittavin oli kuitenkin tämän jähmeän, mutta ystävällisen lääkärin kanssa käymäni keskustelu, kun päivittelin tätä samankaltaisuutta:

- ja mä olin lääkärinä sulla viimeksikin kääntöyrityksessä.

- eikä!? ... ainoa ero siis on että mä olen neljä vuotta vanhempi.

- ja minä! ja mulla on eri sukunimi.

- ja mulla on yksi lapsi enemmän.