kertaan asioita takaperin, tuoreimmat ensin.

ajelin äsken kotio erikoisesta tilaisuudesta.
sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot, lienen ollut hieman ajatuksissani.
ystävällinen poliisisetä suhtautui rauhallisesti, kun tunnustin, että minä se olin, minä se olin.
ja minähän se olinkin.

tulin häistä. yllätyshäistä.
treenasimme luukas-passiota myyrmäen kirkossa ja vaikka minä olinkin ainoa, joka tiesi mitä tuleman pitää, olin jotenkin yhtä yllättynyt kuin muutkin.
kuka verkkareissaan, kuka koiranulkoilutuspaidassaan, kuka missäkin mielentilassa treeneihin saapunut laulajisto olikin reenien loputtua häissä.

istutin kuoron penkkiin, muka harjoitellaksemme lavallekävelyä. jaoin kaikille paperin, jossa oli laulu, joka muka laulettaisiin keskiviikkona ennen passion alkamista, seurakunnan pyynnöstä. muutama hieraisi silmiään: kyseessä oli häihin paremminkin soveltuva kipale.

suntio rullasi auki hääryijyn alttarille. siinä vaiheessa joku sanoi, että täällä varmaan alkaa kohta joku tilaisuus. että meidän ehkä pitäisi häipyä. minä vaan jatkoin pokkana selostusta. sitten joku sanoi, että tuolla on myös pappi. mä en sanonut enää mitään, koska urut alkoivat pauhata niin kuin nyt urut vain riemukkaasti pauhata saattavat.

ja hääpari asteli keskikäytävää alttarille.

sitten vasta viimeisetkin käsittivät. ensin kuoro alkoi huutaa ja taputtaa. sitten naiset alkoivat itkeä.
sitten pappi puhui harvinaiset kauniisti. ja h & j - basso ja sopraano, kuinkas muuten - saivat toisensa.

nuoripari ei ole kertonut sukulaisilleen. eikä etukäteen kellekään muulle kuin mulle, papille, kanttorille ja kahdelle muulle.

onnea h & j forever.