viidestä kalamiehestä ja -naisesta vain kaksi sai kalaa. toinen muu sai kolme säälittävää kiiskeä, tai mitä ne nyt ne rumat pikku piikkiniskat olivatkaan.ja kun minä sain kiiltävän ja kauniin kalan ja hihkuin riemusta, tulivat kokeneet kalamiehet (kaikki kolme) hyvin kateellisina reikäni äärelle. "jaa, se on vain särki..." he sanoivat vähättelyä äänessään ja katselivat merkitsevästi toisiaan.mutta poikain pettymyksestä (että kokematon kalastaja-akka päihitti, pirulauta) huolimatta, en voi kuin ihmetellä kevättalvisen merenrannan ihmeellisyyttä. katsokaa vaikka:ja pilkkiessä sitä ihmisellä on aikaa miettiä.miksi pilkki-sanasta tulee verbi pilkkiä? miksi ei pilkitä tai pilkittää? "käväisin vähän pilkitsemässä meren jäällä" tai "kävin pilkittämässä" ja "pitelin käsissäni pilkkiä?nyt joku kielinikkari heti innostuu: se johtuu kantasanasta. mutta miksi sitten tilke-sanasta tulee verbi tilkkiä, joka on muotoa pilkkiä.tosin tilkitäkin sanotaan, kyllä? ja sitten on olemassa sana pilke. joka joko pilkahtaa tai sitten verbiksi muodostuu "tehdä pilkkeitä". eikö pilke -sanasta voisi saada muodon pilkkiä? "aurinko pilkki pilven raosta"? kuulostaa hauskalta, ehkä aurinko saa kalan. toisin kuin kalastajatoverini. häh häh.äh. sain ehkä auringonpistoksen (miksi ei auringonpisteen?), ainakin posket ovat palaneet!