sitä on ihan mahdoton kuvailla, millaista on elämä sairaalassa.

* olen oppinut uutta. tiedän, mitä tarkoittavat hepariini, ct-kuvat, suntti, shifonilaite, arteriakanyyli, ventrikkeli, likvori, likvorkierto, hydrokefalia, arachnoidea, fontanelli, frontotemporaalinen, paineoire, massavaikutus ja iv. ja moni muu.

* olen saanut selville, että melkein viikoittain tuodaan lasten teho-osastolle suorastaan kuolemanvaarassa olevia 12-13 -vuotiaita tyttöjä, jotka ovat lopettaneet syömisen "joskus maaliskuussa". ja jotka sitten yön hiljaisia tunteina repivät irti nenämahaletkunsa ja tippakanyylinsa.

* olen käsittänyt, että saamani aarre on vielä arvokkaampi kuin olen aiemmin ymmärtänytkään. olen käsittänyt, että jopa minä ymmärrän, mikä on tärkeintä.

* olen kohdannut ihmisiä, jotka elävät sairaalassa. joko itse pääsemättä sieltä tai sitten niin, että asuvat siellä lapsensa tukena. mutta elämää sekin on; raskasta, mutta todellista. ihminen on ihmeen sopeutuvainen olento, joka mukautuu vallitseviin olosuhteisiin. ainakin jossain määrin.
olen nähnyt lasten syöpäosaston parvekkeella kuluneen miehen, joka käy ulkosalla itkemässä vähän väliä ja palaa sitten ryhdistäytyneenä takaisin osaston syövereihin.
mutta sairaalassa on välillä myös hauskaa. on hauskoja vanhempia, hauskoja hoitajia, hauskoja lapsia, hauskoja hetkiä.

* lapsia hoitavat lääkärit ja hoitajat ovat upeita ihmisiä, jotka tekevät työtään kutsumuksesta ennemminkin kuin rahasta.

huviksenne julkaisen myös pitkästä aikaa muutaman kuvan.
lieneekö tämä tamperehuumoria vai sairaala-sellaista:

114767.jpg

ja tässä toinen: minneköhän tässä ajaisi? tamperelaisuutta taas?

114768.jpg

tytärlapsi voi hienosti ja on yhtä kaunis ja kiva kuin ennenkin. mutta selvää on, että jossain vaiheessa joudumme sairaalaan uudelleen. mutta siihen voi mennä yhtä hyvin viikko kuin kymmenen vuottakin! nautitaan siis nyt joka hetkestä.