perjantai, 9. marraskuu 2007
hämmästytti
ylen uutisissa sanottiin, että uhrit olivat
koulun naisrehtori, terveydenhoitaja, yksi naispuolinen aikuisopiskelija ja viisi poikaoppilasta.
siis ihan tosi.
että terveydenhoitaja oli automaattisesti nainen?
perjantai, 9. marraskuu 2007
"jos joskus tulee aika,
jolloin saan katsoa elämääni taaksepäin,
toivon että tätä vuotta muistellessani ajattelisin
vuoden olleen elämäni vaikeimman"
*ilona*
"toisinaan lauluja voi kuokkia
kuin perunoita takapihalta
ja toisinaan lauluja pitää
väijyä vuosikausia nurkan takaa,
mutta sittenkään ei voi olla varma,
saako niitä kiinni elävältä."
*tom waits*
"minulla on ollut hyviä opettajia
ja joskus imartelen itseäni ajattelemalla,
etten olekaan aivan toivoton."
*e.a.poe*
"intellektuelli on ihminen,
joka sanoo yksinkertaisen asian monimutkaisesti;
ihminen, joka sanoo
monimutkaisen asian yksinkertaisesti
on taiteilija"
*bukowski*
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.