tämä ei ole rasistinen kirjoitus.

jonkun muun kirjottamana tämä saattaisi sitä olla. kaikki minut tuntevat tietävät, että pikemminkin suosin ulkomaalaisia, kaikissa muodoissaan. tässä kirjoituksessa olen vain ärsyyntynyt ihmisten pahansuovuuteen. ihan sama minkämaalaisten.

eilen armaassa opinahjossani seisoskelin naapuriosaston käytävällä odottamassa, että kehnohko kopiokone louskuttaisi tarvitsemani opetusmateriaalit.

vieressä sohvalla istui kaksi ulkomaalaista opiskelijaa, vaihtareita tai muuten vain varsinaisia opiskelijoita. nainen ja mies. nainen oli kaunis ja lähinnä saksalaisen näköinen, mutta luulenpa, että hän oli öh... vaikkapa jenkki. sillä ei itse asiassa ole mitään väliä. mies oli tumma kuin yö. silläkään ei itse asiassa ole mitään väliä.

nämä kaksi juttelivat englanniksi kovaan ääneen siitä, miten hyvää ruokaa saa kummankin kotimaassa. tai jotain sinne päin. kikattelivat kovasti.

sitten alkoivat haukkua suomalaisia (suomennos vapaa):

- mä en kestä kun ne on näi (näyttää lymyävältä ja on kyyryssä) eikä ne sano helou vaikka eilen oltiin yhdessä syömässä.

(tähän väliin mä sanoin niille kovaan ääneen että helou. hymyilivät. juttu jatkui kuin en osaisi kieltä.)

- just niin semmoisia! mut mä kato alan tottuu siiheen, juu sii.
- mut mä en haluu tottuu siihen, miks pitää olla koko aika näi (näyttää lymyävältä on ja kyyryssä). miksei voi olla näi (suoristaa selkänsä ja hymyilee). miks ne on semmosii?
- no emmäkää. tajuu. ja miks niitten pitää juua sitä viinaa? sitä vaan niiku aina juuaan ja on niinku jotenkin pakko.

ja niin edelleen. puhe jatkui kovin pahansuovana koko sen ajan kun kopiokone lauloi. kaikki suomalaisissa ja suomessa oli ihan suolesta. sitten halasivat (toisiaan, ei minua) ja lähtivät.

ja mä jäin siihen miettimään. että oikeestaan, jos kaikki täällä on niin ahterista, voisivat mennä sinne kotimaahansa opiskelemaan, kun siellä on niin kivoja ihmisiä. kyllä sielläkin musiikkia opetetaan.