edellisissä äpäräpostauksissa tunnustettu naimattomuuteni on herättänyt kommenttiloorassa ja elävässä elämässä paljon pohdintaa.

tiedän, että systeemi suosii naimisiinmenoa. siksi voisi siis ihan hyvin mennä naimisiin, ettei tarvitsisi kikkailla kaikenmaailman sossuntätien kanssa.

mutta ihmettelen että yhäkin, 2000-lukua käytäessä se, että jotkut eivät ole naimisissa ihmetyttää niin monia ja niin monille tuntuu olevan ihan yksinkertaista vain tokaista, että menkää sit naimisiin älkääkä narisko, se on sitä paitsi ihan helppoa, sen voi tehdä  maistraatissa.

naimisiinmenemättömyyteeni on useita syitä, joita itse pidän painavina, en aio niitä tässä käydä erittelemään. sinänsä en avioliittoa vastusta, menköön naimisiin ken haluaa. ymmärrän jollain tasolla, että tämä on ongelma niille, joiden mielestä naimisiin yksinkertaisesti kuuluu mennä. ja ongelma se on myös lainsäädännöllisesti. ja nyt puhun vain omasta puolestani, en ladakuskin.

syy on myös se, että en halua. ja nyt puhun vain omasta puolestani, en ladakuskin.

lapsia olen kuitenkin halunnnut.

minusta on käsittämätöntä, että emme saa ladakuskin kanssa päättää tätä asiaa itse, hän ja minä. systeemi ei saa olla sellainen, ettei yksilö voi itse päättää, haluaako mennä naimisiin vai ei.

ja nyt taas joku älypää sanoo, että älä sitten valita, jos joudut menemään tunnustamaan lapsesi sossuun, jos et mene naimisiin.

valitan. valitan lähinnä siitä, että tunnustustilaisuus on tehty niin nöyryyttäväksi. ymmärrän tietenkin, että joskus on tilanteita, jossa kuuleminen on ihan paikallaan, jos lapselle esimerkiksi ilmaantuu useampia isäehdokkaita tai äiti ei haluaisi tunnustaa lapsen isää lapsen isäksi. tai jotain muuta kikkelöintiä.

minusta riittäisi, että minä tunnustaisin tuon miehen lapseni isäksi ja lapsen isä lapsen omakseen. vaikka lomakkeella tai internetissä tunnistuspalveluiden avulla. mikä tässä silloin polkisi kenenkään oikeuksia?

kaikki tämä liittyy pohjimmiltaan ihmisten ja lakien yksisilmäisyyteen, kristilliseen painolastiimme. naimisissa kuuluu olla ja lapset kuuluu tehdä avioliitossa. pelkkä sitoutuminen ja rakkaus eivät riitä, eivät voi riittää! on tehtävä yhteiskuntaa kannatteleva sopimus, rakenne, avioliitto. muutenhan kaikki tämä, mikä yhteiskuntaa pitää pystyssä romahtaa, eikö romahdakin?

ihmettelen.