tomu on laskeutunut perhelomamme jäljiltä, joten en ole enää ollenkaan niin kärkäs asian suhteen. mutta muutamia yksityiskohtia on todettava.

jos haluatte, ämmät, että miehenne osallistuu lapsenhoitoon, älkää ihmeessä hommatko niitä vaaleanpuna-mintunvihreitä hörselöin koristeltuja nallekuvioisia söpöläisiä lastenrattaita. älkää myöskään saman sarjan rintareppua ja hoitolaukkua sekä muita kamppeita. täytyy olla aika äijä mieheksi, että kehtaa sellaisten kermakaakkujen kanssa kaupungilla näyttäytyä.

lasten leikkipaikat ravintoloissa ovat pelsepuupista.

jokainen itseään kunnioittava vanhempi haluaa opettaa lapselleen pöytätapoja: kuinka pöydässä istutaan, seurustellaan ja syödään nätisti. mutta sitten kun vieressä notkuvat hyllyt mitä kiinnostavampia leluja, kuka hullu siinä nyt saa syödyksi nätisti ja kiemurtelematta, kun koko ajan ne lelut sieltä hyllyiltä huutelee? kyllähän mä tavallaan ymmärrän sen, että aikuiset haluavat syödä "rauhassa", mutta kyllä lapsetkin - jo tosi pienet - oppivat olemaan ravintolassa ihmisiksi, jos siihen annetaan tilaisuus. siihen ne oppivat, mihin ne totutetaan. leikkipaikka ainoastaan houkuttaa riehumaan ja jättämään ruokansa syömättä.

näin meillä. ja näköjään muillakin.

minä en ikinä, en ikinä, en ikinä mene puuhamaahan, vaasalandiaan, visulahteen, serenaan tai muihin sellaisiin helvetteihin. lintsi ja särkis ehkä menevät nostalgiapuuskassa, muumimaailma oli juuri ja juuri siinä ja siinä. en kestä sitä lapsiperheiden häsläämistä, pyörimistä, äitien kiukuttelua ja isien mökötystä, lenseitä kesäasuja ja -sandaaleja, en kestä sitä älytöntä härdelliä ja vahtimisen, käskyjen ja määräysten määrää.

voi tytärlapsi parkaa.