vietin hauskan päivän tytärlapsen, koppiksen ja ladakuskin kanssa lintsillä ja sen jälkeen ystävien kanssa illallisella veeruskassa. joskus ihminen on vähään tyytyväinen.

tytärlapsen hattu putosi viimeisessä laitteessa, joka oli ehkä nelivuotiaalle vähän raju. sinne jäi, linnunradan syövereihin, suosikkilippis. onneksi jokaisella kunnon äidillä on käsilaukussa varahattu, jolla ilta saatiin jatkumaan vielä oikein lenseissä merkeissä.

muistan itse päässeeni linnanmäelle vasta jotain kymmenkesäisenä. isä vei minut ja veljeni linnanmäelle aina vapunpäivänä. saimme ajaa kerran vuoristoradassa ja kestovitsi oli kyltti, jossa käskettiin pitää hatusta kiinni. tänään ymmärrän sen paremmin. myös jäätelöt saimme. sitten lähdettiin kotiin.

parikymppisenä olin sitten ihan omin nokkineni ajamassa vehkeissä koko rahan edestä. viikinkilaivassa istuin vastapäätä kahta itseäni nuorempaa tyttöä, ihan laivan kokkaan - siellähän olivat parhaat vauhdit. ennen kuin kyyti alkoi, selostin tytöille ihan silmin suurin että

aina kun mä oon täs viikinkilaivas, ni mä oksennan. mä oon oksentanut ihan joka kerta ku mä oon täs ollu. yhen kerran yhen naisen vaatteet meni ihan pilalle, kun mä oksensin sen päälle, se istu mua vastapäätä, niinku te nyt. mun piti maksaa sen pesulalaskut, voittekste tajuu. mut mä oon kyl joka kerta yrjönny täs.

tytöt katsoivat kankeana. kun keikutus alkoi, nautin täysin siemauksin. enkä vähiten siitä, että tyttöjen varvi meni ihan piloille, kun koko ajan odottivat, että millon se muija byyttaa.

toisin ovat ajat nykyään.