yli kymmenen vuotta sitten - väittäisinpä, että 13 vuotta sitten - näin mielestäni elämäni parhaan elokuvan. olin aivan mykistynyt.

kurssikaverini (armas ystäväni) ulla päätti raahata minut elokuviin katsomaan jotain ranskalaista taidepläjäystä.
yleensä ullan valinnat eivät menneet ihan nappiin, ainakin niille oli jostain syystä hihitelty, tarina ei muista miksi.

kerran onnistuin huijaamaan ullan katsomaan minun valitsemaani elävää kuvaa.
sovin hänen kanssaan, että pelaamme kivi-paperi-sakset -peliä ja voittaja päättää.
sain läpi myös toiveeni, että koska meitä oli vain kaksi, pelataan vain kahdella tavaralla, kivellä ja saksilla.
yllättäen minä voitin 4-1.

(tämä leikki oli minun lapsuudessani nimeltään kivi, säkki ja sakset. en käsitä, mistä joku tuon paperin on tuohon vetäissyt. nykyään sanon säkin kohdalla paperi, koska kukaan ei muuten käsitä, mistä pelistä on kyse.)

ullan valitsema elokuva oli jean-claude lauzonin leólo. pieni teatterisali ja taideopiskelijavoittoinen katsojakunta, joka ymmärsi syödä karkkinsa laatikosta pussin sijaan.

noin viisi vuotta sitten aloin muistella tuota elokuvan juonta jollekin, koska se oli mielestäni niin nerokas. mutta kas, muisti teki temppusiaan, enkä muistanutkaan muuta kuin sen, että päähenkilö oli syntynyt tomaatista.

päätin tilata visan omistavan veljeni välityksellä tuon leólon internetistä ja veljmieheni sen löysikin saksalaisesta puodista. ja tilasi.

kun paketti saapui, kihelmöin innosta katsoa elokuvan heti. ja yritinkin. mutta se oli dubattu saksaksi ja tekstityksiä ei ollut. hulluja nuo saksalaiset! 
minä en osaa oikeastaan juurikaan saksaa, ihan pikkuisen vain.
pettymys oli valtava. sanoin kuvaamaton.

vuoden päästä saatoin jo nauraa tuolle tapahtumalle ja suunnittelimme saksalais-suomalaisen ystäväni kanssa iltaa, jossa hän simultaanitulkkaa hassuin äänin koko elokuvan alusta loppuun.

pari viikkoa sitten yritin uudestaan. tilasin leólon, tällä kertaa ameriikasta. ja paketti saapui alle viikossa ja hinta oli suunnilleen saman kuin päivän vuokra vuoraamossa.

ja taas heti DVD:tä pesään. mutta hulluja ovat nuo amerikkalaisetkin! maakoodi oli väärä ja alkeellinen DVD-soittimemme ei suostunut pyörittämään tuota paholaisen kiekkoa.

yhden illan metsästettyään ladakuski sitten löysi ohjelman, jolla kiekon voi katsoa läppärillä. purkaa siis maa-asetukset tai jotain. ei hän kestänyt katsoa järkälemäistä pettymystäni. ja pääsin kuin pääsinkin eskapismini huipulle.

nyt, kaiken tämän jälkeen, olisi helposti voinut kuvitella, että itse elokuva olisi ollut pettymys. kaiken sen odotuksen ja mielikuvissa kasvaneiden muistojen jälkeen.

mutta leólo on loistava. ihan loistava.