tänään olin tilaisuudessa, jossa sain aihetta moneenkin pitkälliseen pohdintaan. ja yhteen lyhyeen,

lyhyt oli se, että tapasin jälleen musiikinopettajana leipäänsä tienaavan vanhan tutun. hän, kuten kaikki muutkin tuntemani musiikinopettajat ensin kertovat, että hirveesti on töitä ja että se on hienoa. ja sitten kuuluisa lause: mä vaan ootan kesälomaa.

jumalauta! minä en suotuisi tekemään töitä niin, että taitan kammastani piikin joka aamu, kun ollaan lähempänä kesälomaa. tai mitä tahansa lomaa, ettei tarttisi töihin mennä. täytyy olla todella epätyydyttävä työ, jos marraskuussa ei ajattele muuta kuin kesälomaan vielä jäljellä olevaa aikaa.

toinen pohdinta on niin pitkällinen, että siitä pitää joskus kirjoittaa oma postauksensa. kumminkin nyt aloitan.

mietin sitä, kuinka musiikillisesti lahjakkaat nuoret ihmiset lopulta valitsevatkaan sen musiikinlajin, josta sitten tulee ammatti. kuinka suodattuvat valikoituvat jatsarit, klasarit ja kansanmuusikot?

otetaan nyt esimerkiksi vaikka lahjakas 15-vuotias ihminen, jolla vaikka on kaunis ja terve (?) lauluääni. kuinka hän tulee ajautuneeksi opiskelemaan taidelaulua. tai siis vaihtoehtoisesti kansanlaulua?

lähtökohtahan on se, että muusikolla on intohimoja jotain tiettyä laulunlajia kohtaan, tottakai. mutta kuinka intohimo syttyy. onko sen sytyttäjä juuri joku tietty elämys jossain tietyssä kehitysvaiheessa, jonkun ihmisen kannustus tai esimerkki vai ihan puhtaasti sattuma, esimerkiksi se, kenelle opettajalle nyt sattuu ajautumaan?

joku haluaa alkaa opiskella laulua, jonka päätavoitteena on saada aikaan jonkun tietyn ihanteen mukainen saundi omalla pää-ja suuvärkillä. ja esittää sillä tavalla kappaleita, jotka joku on joskus jo esittänyt jossain sata kertaa paremmin. siis sen ihanteen mukaan paremmin. ja jonka esittäjistä vain ehkä yksi sadasta on niin hyvä, että pääsee keikoille.

ja sitten joku, kukakohan, haluaa opetella mahdollisimman monia tapoja käyttää ääntään. sellaisena kuin se pillistä luontevimmin tulee. ja esittää sitten juttuja, joita kukaan ikinä ei ole esittänyt samalla tavalla. missään. ja saada keikkoja vain oman stailinsa vuoksi.

siitähän olemme täysin yhtä mieltä että esikokijana olo on kaikille yhteinen tavoite. vai onko sittenkään?

(join jo punaviiniannokseni)