tiedättehän, yksi ehkä piinallisimmista asioista, mitä voisin kuvitella on, että joutuisin puoletusinan muun vanhemman ja kakaran kanssa muskariin.

älkää käsittäkö väärin, muskari on minusta loistava keksintö! lapset - ainakin useimmat - suorastaan rakastavan muskaria ja suuri osa vanhemmistakin tykkää siitä. onhan se metkaa katsella, kuinka lapset nauttivat!

mutta että minä menisin muskariin vielä tämän koko elämän muskarini lisäksi - nöy tänks. laulan lapsen kanssa tai lapselle tai lapsekkaasti tai jotain muuta sellaista noin tunnin päivässä. puoli tuntia parhaassa. sitten minä leikitän muita aikuisia tai itseäni musiikin parissa noin kahdeksan tuntia päivässä. että se on mulle ihan riittävästi.

ja että vielä pitäisi istua piirissä ja leikkiä sormileikkejä ja laulaa lorulaulua hamaan iäisyyteen saakka?

ei musta ole siihen. olen siihen liian kyyninen, ärsyttävä paskaläjä.

lisäksi on sitten se seikka, että jos iltasella on muskari - tietty jossain noin puolen tunnin ajomatkan päässä - meillä menee siihen käytännössä koko ilta. vaan mitäpä ei lapsensa harrastuksen eteen tekisi? ja joo, olen kuullut, että joillakin on niitä useampia. sekä lapsia, että niiden harrastuksia. niin, ettei omia ehdi olla.

siksi musta onkin nerokas idea, että porvoon musiikkiopisto alkaa ensi syksystä lähtien pitää muskaria tytärlapsen omassa päiväkodissa siten, että se muskari on keskellä hoitopäivää. ja sinne menevät ikäryhmittäin ne, jotka siihen on ilmoittautuneet ja joiden vanhemmat ovat siitä valmiita pikkuisen maksamaan.

tytärlapsen ilme oli kuvaamisen arvoinen, kun hän ensimmäisen kerran kuuli asiasta ja muodosti viattomilla, ruusunpunaisilla huulillaan sanan musiikkileikkikoulu.

mulle on yleensä tuo papereiden täyttäminen on pikkuisen vaikeeta. ei laadullisesti vaan ajallisesti. tällä kertaa täytin ilmoittautumislomakkeen siltä istumalta.

kiitos tästä mahdollisuudesta, oi te viisaat ja kekseliäät päivähoitoihmiset!