13 vuotta sitten olin ihan pihalla.

olin suunnilleen päiväkoti-iässä itseni kanssa ja muutenkin. ja sitten oli vielä se yks tyyppi, joka oli noin vain kävellyt päiväuniini ihan lupaa kysymättä.

se tyyppi oli jo pidemmän aikaa - ainakin vuoden! - häirinnyt keskittymistäni tärkeisiin asioihin. tai tärkeämpiin. mutta kaikki oli epäselvää ja sekavaa. ihan kaikki.

olin ajatellut yhdestä tyypistä kesäkissaa, en kuvitellut voivani olla sen kanssa yhtään pidempään. ehkä en uskaltanut kuvitella. se oli liian hyvää ollakseen totta, kaikkea mitä olin toivonut eikä yhtään enempää tai vähempää. se oli sen lisäksi vielä ihan helvetinhyvännäkönen. ja tietty lahjakkain ja karismaattisin olento, mitä maa päällään kantoi. ja tosi suosittu. tytöt ainakin tykkäsivät.

sepon päivänä 13 vuotta sitten kaikki muuttui lopullisesti.

näin ne ajat muuttuvat. nykyään arvostan enempi sitä, että se yks tyyppi hoitaa puolet lapsenhoidosta ja taloudesta, laittaa hyvää ruokaa, rakastaa lapsiaan ja minua, on tiettävästi uskollinen, on kunnian- ja intohimoinen omissa hommissaan. ja kuuntelee juttujani. ja silittää päästä, kun onnistun ja sanoo: hyvä kakka.

tänäänkin vietämme sepiä eri maissa.

14. vuosi olkoon ihan yhtä hyvä kuin edellisetkin, armas.