olen ollut hiljainen.

tytärlapsi oli kuumeessa, itse olin liiassa räässä, autoni pelkäsi pimeää (ihan tosi, poltti yöllä itsekseen ja salaa valoja niin kauan, että akku tyhjeni!), kuljetin autoa lääkärillä moneen otteeseen, olin kausiyksinhuoltajana, valvoin öitä, opettelin käynnistämään kaapeleilla, opettelin laittamaan auton yöksi laturiin, matkailin tytärlapsen lääkäriin 35 km suuntaansa, silitin selkää, vastaanotin itkuja ja parkuja, luin satuja, ajelin pyryissä ja pidin pakkasta. on siinä hommaa yhdelle ihmiselle pitkäksi aikaa.


ymmärsin eilen, että joku ja ehkä joku muukin oli käsittänyt ihan väärin taanoisen sävellyskilpailupostaukseni.

se, mikä on iloista, käsitys oli päinvastainen todellisuudesta.

TÄMÄ ON TOTUUS.

se, mikä on kummallisinta, on ihmeellisintä:

olen turauttanut ilmoille neljä kuorokappaletta (jos marian virttä ei lasketa) ja lähettänyt ne kaikki kilpailuihin. niistä jokainen on sijoittunut kisassaan kärkikahinoihin. oma tulkintani tästä ei suinkaan ole se, että olisin nerokas kuorosäveltäjä, vaan että ratsastan trendin harjalla. mä en kerrankin ole marginaalia! tai olen, mutta olen muodikasta marginaalia!

eli tälläytykää taas sitten radioidenne ääreen sormet ja varpaat ristissä.