on se vaan niin hienoa olla yksin ja toimettomana. vähän aikaa kerrallaan, kunhan ei liikaa.

on tullut aika tuulettaa talven pölyt nahoista. eilen panin putslankkiin koko tämän läävän - vuosi on samoilla sijoilla ja pahnoilla asuttu ja ensimmäistä kertaa pesin lattiat ja kolusin nurkat. tänään pesin ja puunasin auton, toisen kotini. sisältä.

nyt kun saisi talven pölyt tuuletettua vielä korviensa välistä ja luotua nahkansa kuin kunnon matelija ikään, saattaisi alkaa elämä voittaa. sitä odotellessa lomailen vaan ja nautin kevätsäästä.

(lemmitty ystäväni, tuo tasan kaksi vuotta kiltisti palvellut toinen kotini, menee kyllä nyt vaihtoon; vaihdan sen uuteen samanlaiseen mahdollisimman pian. se on vähän niinkuin ihmissuhteissakin: kun oikein läheinen ystävä, rakaskin, tekee tarpeeksi monta kertaa haljun tempun, luottamus katoaa. eikä se ehkä enää ikinä palaa. on etsittävä uusia luotettavia kumppaneita.)