viime torstaina haahuilin kauppakeskuksessa puolitoista tuntia. tuossa kauppakeskuksessa ärkiska pitää infopisteen virkaa. (tämä oli sanottava avaamaan seuraavaa tapahtumasarjaa). kokemus oli sykähdyttävä.

olin syömässä hyvää salaattiannosta aivan koomassa, kun kaiuttimista pärähti lakoniseen, kauppakeskuskuuluttajamaiseen sävyyn kuulutettu kuulutus:

lankinen ville, lankinen ville, tule ärkioskille, lankinen ville, ärkioskille.

tipahdin täysin. kukaan muu tuskin huomasi koko kaiutusta.

lähdin. kävelin kuin huumeessa ärkioskille; olihan minun nähtävä tämä runosieppo.

otin hämäykseksi kiskan hyllystä karkkipussin ja asetuin tarkkailuasemiin jonoon. tiskin takana oli erityisen kyllästyneen näköinen kioskinmyyjätär, viisissäkymmenissä, pitkä ja suora, vähän lotkottava tukka, silmälasin viime vuosikymmeneltä. siis juuri asiallinen kiskatar.

en voinut uskoa, että tässä oli runoniekkamme.

kun karkkipussinostovuoroni tuli, kumarruin teatraalisesti vähän eteenpäin ja ääntäni madaltaen suhahdin:

oletko sinä se, joka täällä saa kuuluttaa?

nainen ei vastannut. jatkoin:

sulla on mun unelmaduuni, jos saat kuuluttaa täällä. mä haluaisin päästä kuuluttamaan. keksisin kaikkea hienoa niinkuin sinäkin äsken.

naisella oli hölmistynyt ilme. joten jatkoin:

äskenkin "lankinen ville, tule ärkioskille". hieno runo.

katsoin naista merkitsevästi. hän huokasi ymmärtäen ja sanoi sen olleen vahingon.

sitten nainen kirkastui.

ai jaa! juu! hahaahaaa!

maksoin karkkipussini ja lähdin. kun olin jo ulkona, nainen alkoi pontevasti vilkuttaa ja huutaa kiitoksia ja heippoja.

ensi viikolla menen samaan aikaan syömään salaatin samaan kahvilaan. mielenkiinnolla odotan kuulutuksia.