palailimme koko jengi ansiokkaalta vappulounaalta ja parkkeerasimme tölläämään tällä-kertaa-ei-niin-tyhmä-laatikosta kenen joukoissa seisot -dokkaria.

se nyt on päivänselvää, että jos mä ja ladakuski oltaisiin oltu nuoria tuolloin, me oltaisiin täysin laululiikkeen nielaisemia, innokkaita, palavia ja aivan pökerryksissä. niinkuin nekin kaikki silloin.

mutta meinasi pää paloille paukahtaa tuota vilimiä kattellessa: mä en siedä, jos haastateltujen ihmisten nimiä ei lue ruudussa tai millään tavoin muutoin ilmaista. en edes mä enää ole sellaista sukupolvea, joka tuntee kaikki nuo sankarit. kenelle tää dokkari siis oli tehty?

samantapainen ilmiö syntyy, kun jossain töllöttämisohjelmassa on hyvää musiikkia, mitä usein just dokumenteissa on eikä kukaan vaivaudu edes lopputeksteihin laittamaan puolta sanaakaan siitä, kuka musiikista vastasi. ja tämä on todella yleistä. musiikintekijät arvossaan?