en ole pitkään aikaan innostunut meemeistä.

nyt kerrankin, tuli kohdalle sellainen, jossa saa kirjoittaa. saa kirjoittaa ja tietenkin itsestään. tartun siis toimeen.

(miten voi kirjoittaa itsestään? olenko itsestäänkirjoittavaa tyyppiä? sormeniko vain itsestään hyppivät näppäimillä?)

no niin lukekoon tämän kuka haluaa. tarratkoon tähän kuka haluaa.

tässä on lueteltu 20 sanaa. kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.


1. kampa

isosisko oli mun idoli, kun olin suunnilleen kaksi. ja aika pitkään myöhemminkin.

kerran jotkut pahat pojat olivat vallanneet piikkilangalla ympäröidyn leikkikentän, tornitaloilta tien yli alamäkeen, ja ajoivat meidät sieltä veke. isosisko oli varmaan kymmenen ja minä en varmaan kolmeakaan. sisko huusi niille pahiksille lähtiessämme kipuamaan ylämäkeen: "raukkikset!" ja minä perässä komeine ärrävikoineni: "rrrraukkikset!" isosisko sanoi minulle: "just niin. hyvä ilona!" niin suurta hyväksytyksi tulemisen tunnetta en muista lapsuudestani monta kertaa. isosiskon farkkujen takataskusta pilkisti uusimman muodin mukaisesti kellanoranssin kamman varsi.

2. lintu

meillä oli kaksi lintua, undulaattia. muistan, kun ne tulivat paperisissa pusseissa, joissa oli hengitysreikiä päällä ja muuttivat asumaan pieneen häkkiinsä. olin noin viisi. äiti antoi linnuille nimiksi una ja duo ja pian duo kuoli. järjestysluvussa toisen poikalinnun nimeksi tuli duo duo ja pariskunnalle hankittiin pesälaatikkokin, jos vaikka munia olisi tullut. taisivat olla homoja, kun ei näkynyt. tai sitten olivat vaan aika surullisia pieniä lintuja.

3. meri

merta ei minun lapsuudessani ollut kuin ukko nooan tarinassa, joka oli lasten kuvaraamatussa. en tiedä miksi muistan tämän, sillä minulle ei ikinä uskontoa tyrkytelty.

4. kitara

kitara edusti räminämusiikkia pahimmillaan, mutta jostain syystä isoveljeni ja rippikouluikäinen siskoni saivat isän puhutuksi ympäri, että landola meille muutti. jotain riparilauluja sillä taidettiin säestelläkin ja isoveli saattoi jotain näppäillä, mutta mitään hittiä siitä ei tullut. itse ymmärsin kitaran päälle vasta eppujen myötä vuonna 85.

5. kello

sain mummilta ensimmäisen kelloni. olin varmaan viis. siinä oli valkoinen taulu ja kultaiset viisarit ja kellotauluun oli upotettu teksti: lakiasuo keuruu. kun sitten olin isompi ja olin saanut hienon digitaalikellon, purin sen vedettävän kellon osiin, kun halusin nähdä, mitä siellä sisällä oli. vieläkin harmittaa.

toisaalta muistan, kuinka päiväkoti loppui aina klo 12, koska en ollut saanut paikkaa kokopäiväläisten ryhmästä. meidän rymän nimi oli pyöriäiset. olin silloinkin viisi. pelkäsin mennä kotiin olemaan yksin sen muutaman tunnin, ennen kuin joku muu tuli kotiin. mulla oli avain kaulassa ja muutaman sadan metrin kotimatka.
ja aina viimeisenä päiväkodissa laulettiin maailman surullisinta laulua:

nyt on laulut laulettu ja lähdettävä on
pam pam rumpu kaikuu, lähdettävä on

ja musta aina tuntui, että se laulu on nimenomaan mulle.

6. oksentaminen

en muista oksentaneeni lapsena. enkä muista kenenkään muunkaan koskaan oksentaneen. kerran muistan ekaluokalla välkällä juosseeni niin kovasti, että oksennusta tuli kurkkuun. totesin tämän kaverilleni mariannelle, joka sanoi: joo, mä haistoin. mua hävetti.

7. mummo

mulla ei ollut mummoa vaan mummi. mummo oli ihan kuka vaan vanha nainen. mummi puolestaan oli ihana, mutta me käytiin mummilassa aivan liian harvoin.

8. kirja

siitä lähtien, kun opin vissiin nelivuotiaana lukemaan, olen lukenut aina ja paljon. muistan sen hetken, jona opin lukemaan. isosisko leikki opettajaa ja oli piirtänyt kortteja, joissa oli kuva ja sen alla tikkukirjaimilla tavutettuna se sana. isosisko näytti autokorttia ja mä yhtäkkiä tajusin, että tuossahan on auto. AU-TO. ihan noin vaan. auto. ja sitten mä vissiin osasinkin lukea.

9. pipo

pipoa ei mun lapsuudessani pitäneet kuin raukkikset. en mä ainakaan. paitsi pakolla.

10. matematiikka

matikassa olin huono. toisin sanoen en jaksanut innostua siitä yhtään, mutta syytänkin siitä aika pitkälti ala-asteen opettajaani, nimittäin yläasteella mulla oli taitava opettaja, joka uskoi matemaattisiin kykyihini ja opin heti. kerran ala-asteen opettaja ei jaksanut valvoa matikankoettamme ja alkoi huviseen soitella pianoa. ja kun minä kuitenkin olin silloinkin aika musikaalinen, vei se pianonsoitto voiton matikankokeeseen keskittymiseltä. muistan, kuinka äiti soitti sille opettajalle ja kysyi, mitä ihm.

11. metsä

metsä oli mökillä. ja me oltiin aina kaksi kuukautta ja enemmänkin kesällä metsässä, erämaassa, josta ei päässyt pois, jossa ei tavannut ketään. aina oli kylmä ja sateinen kesä, uimaankaan ei tarennut. olin siellä aina uskomattoman yksinäinen. isä luuhasi metsässä ja äiti luki sohvalla. isä pistäytyi kahvilla ja äiti huussissa. siinä kaikki. itse piirtelin, luin, haaveilin ja vuoleskelin. myöhemmin olen alkanut ymmärtää, mitä hienoa niissä kesissä oli, mutta silloin se oli piinaa. eikä sitä vastaan oikein älynnyt kapinoidakaan. oli vaan ja eli.

12. ukkonen

ukkonen oli yleensä myös mökillä. joskus se oli pelottavaakin. painoin korvani mökin lattiaa vasten ja kuvittelin, että se on joku jättiläisen pesukone, joka jyrisee.

13. hiukset

halusin aina itse leikata kesäksi siilitukan. olin lukenut pikku pietarin pihan ja muita poikaromaaneja ja niissä se tukka aina kesäksi leikattiin. vaan mitä väliä sillä siellä mökillä olisi ollutkaan? tykkäsin siitä tukasta ja sillä siili.

joskus olin kyllä aika loukkaantunut, kun sain uimahallissa sinisen renkaan.

14. veli

velihän mulla oli lapsena ja on vieläkin. isosisko tuli kerran väliin, kun murrosikäinen isoveli juoksi leipäveitsi kädessään perässäni. olimme varsinainen taistelukaksikko: miten se iso mies viitsikin pienempäänsä niin härnätä?!

15. ikkuna

papasta, siitä toisesta, kerrottiin juttua, että se oli tuonut fillarin satulalleen tupaan ja sitonut sen ketjujen paikalle kiinni pitkän, lenkille menevän narun. narun toisen pään oli hän sitten juoksuttanut avoimesta ikkunasta mansikkamaalle ja siellä sitonut sen variksenpelättimeen. kun tuvassa pyöritti fillarin polkimia, variksenpelätti heilui mansikkamaalla.

16. kalenteri

kalenterista en tajunnut mitään ennen kuin sain seiskalla käteeni kalenterin sisältävän lukuvuosioppaan, jota isommat koululaiset opettivat kutsumaan sukupuolioppaaksi. kerran lainasin ystäväni meken sukupuoliopasta kokonaiseksi viikonlopuksi, kun siinä oli yhden söpön pojan kuva.

17. puuro

lempiruoka koulussa. puuro ja mehukeitto. kerran nälkäpäivänä saimme mannavelliä ja oikeaa ruisleipää sen ainaisen näkkärin sijaan. muka valistukseksi hemmotelluille kakaroille. että tämmöistä jotkut aina syö. ja minä ajattelin, että voi kun olisi joka päivä nälkäpäivä.

18. nenäliina

ei tainnut nenäliinoja meillä paljoa olla. eiköhän me kursailemattomasti hihaan ryystetty. isällä oli vanhain herrasmiesten tapaan iso kankainen nenäliina taskussa, mikä oli titetenkin aika ällöttävää, koska siihen hän myös nenänsä pyyhki. toisaalta nenäliina oli pienenkin ihmisen kukkarolle sopiva lahja joka isänpäiväksi ja jouluksi. nyttemmin isä on kai luopunut kankaisista nenäliinoistaan, en ole ainakaan vuosiin nähnyt.

19. kynsilakka

meillä ei saanut meikata, ennen kuin oli 16. isosisko ei ollut, mutta sillä oli salaa meikkejä ja minä tyhmyyksissäni noin 7-vuotiaana paljastin, kun innostuin, kun kajaali tipahti siskon taskusta. sittemmin äitini on antanut periksi ja on lastenlastensa varpaankynnet halunnut lakata suunnillen synnytyslaitoselta päästyä.


20.taulu

oli meillä tauluja. kotona. mutta enemmänkin muistan koulusta, liitutauluja. eräänä päivänä meidän luokaan tuli mies, jolla oli jännittäviä kamoja mukanaan. tunti meni ihan plörinäksi, kun kaikki lapset seurasivat, kuinka äijä mittasi vatupasseineen ja mittoineen pisteitä taululle ja lopulta piirsi maalilla viivat tauluun. nuottiviivaston! ihme!

uusi: koira

sain koiran, kun olin noin kymmenen, vuosien taistelun tuloksena. koira otettiin äitini oikeamielisin aikein pieneläinklinikalta. se oli nuori, talteen korjattu, kaltoin kohdeltu koira. sitä oli hakattu remmillä ja piesty, eikä se luottanut oikein keneenkään. mutta iso se oli. muistan sen epäluuloisen katseen makuuhuonnen nurkasta ensimmäisenä iltanaan meillä. niin vihainen, niin pelokas, niin pistävä. pitkän ajan kuluessa koira alkoi luottaa meihin ja alkoi suhtautua ylisuojelevasti perheeseeni, eritoten minuun, koska olin pienin. keneenkään muuhun koira ei luottanutkaan. koirasta tuli heti paras ystäväni ja turvani. lopulta se tuli hyvin aggressiiviseksi ja viimeisenä pisarana se kävi hampaineen käsiksi tätiini, jota isäni vain kätteli. pelästyi, raukka, isäni puolesta. kaikki koiran kanssa yritettiin, luulen, mutta sen elämä oli mennyt vinoon jo aivan pentuna. koira lopetettiin vielä samana kesänä, enkä ole toipunut siitä oikein vieläkään. se oli hieno koira.

jaksoitkos lukea tänne asti?