olen joskus sanonut, että en pidä lapsista. olen kirjoittanutkin siitä täällä. sanoiksi aatteeni puki taannoin toisiin ajatuksiin tullut turisti.

oikeasti ei ole korrektia sanoa ettei pidä lapsista. lapsista kuuluu pitää ja lapset ovat suurimpia aarteita maan päällä. lapset ovat ihanimpia ja viattomimpia olentoja.
siksipä juuri olenkin ehkä sanonut, etten pidä lapsista. nyttemmin - lapsellisena - olen sanonut, että en pidä muista lapsista kuin omistani.

tämä ei ihan oikeasti ole totta. totta on vain se, että en pidä kaikista lapsista. ihan jokainen räkäkone ei ole mielestäni ihana ja suloinen. en vain yksinkertaisesti lämpene kaikille lapsille. tuttujen ihmisten lapsissa on jotain valmiiksi tuttua ja kivojen ihmisten lapsissa on automaattisesti jotain kivaa. lapset kummasti muistuttavat vanhempiaan ja sukujaan. enkä pidä kaikista vanhemmista tai suvuista. tästä kirjoitin täällä jo aikaisemmin ja sain yllätyksekseni monta samanmielistä kommenttia. vaikka olin niin epäkorrekti, että haukuin toisten lapsia räkänokiksi ja ties miksi.

mutta kukapa voi vastustaa syliin kampeavaa hymyyn sulavaa vuosikasta? ei kukaan. on ne niin aarteita.

(ai joo, paitsi jotkut esimurrosikäiset poikalapset).