kasper strömman jaksaa aina ilahduttaa. huonoimmat työtarjoukset ovat tuttuja kansanlaulajankin pirrassa.

on kuitenkin aika vaikeaa alkaa hihitellä ja morkata työtarjouksia - kansanmuusikko on iloinen, vaikka tulisi edes joku työtarjous. vaikka huonokin. tosi huonoa ei tarvitse siltikään hyväksyä, mutta hankalaan nahnikkaan ei silti kannata itseään puhua.

muutamia klassikkotapauksia tietenkin on. olen aikonut kirjoittaa niistä monesti, mutta yhtä huonoja kuin strömmanilla ei taida jonoksi asti olla. tai onpas. mutta myös niitä, joihin olen mennyt suostumaan.

nämä tapaukset eivät ole suoraan ja tarkalleen elävästä elämästä, mutta voisivat olla. vai voisivatko? tai ehkäpä ovatkin...?

klassikko

- voi, tulisitteko laulamaan tähän meidän tilaisuuteen, teillä on niin ihana se teidän porukka? naisääni puhelimessa kujertelee.
- tämä olisi niin hieno tilaisuus kansanmusiikille ja nimenomaan sinun musiikillesi juuri tosi hyvä juttu.
(tässä vaiheessa aavistan pahaa.)
- tää tulee radiostakin ja varmasti tulee näkyvyyttä.
(nyt jo käryää.)
- no entäs, palkkio? kysyn.
- no, meillä ei ole valitettavasti varaa maksaa mitään, kun teitä on niin iso porukka.
- niin, no me ollaan kuitenkin 16-henkinen ammattilaisryhmä ja osa tulee ympäri maata, että matka- ja majoituskulujakin jo on. yritän edes.
- joo, te ootte niin ihana ja just kuin nappiin tähän tilaisuuteen! tähän on kuule tulossa jo frigg ja jpp ja saaga ensemble ja sväng ja maria kalaniemi.
- no, maksetaanko muille esiintyjille sitten?
- joo, mutta ymmäräthän sinä, että ei meillä ole teille varaa maksaa, kun teitä on niin paljon, mutta saisitte tästä sitä näkyvyyttä!

 

väärinkäsitys

eräs varsin hyvä yhteistyötaho oli pyytänyt omalle osastolleen (ihan oikeaa rahaa vastaan) keikalle raksa- ja omakotimessuille, jossa myytiin kiivaasti rakentajille maalämpöpumppuja ja lattiamateriaaleja ja sensemmoisia. kuitenkin minut ja soittajatoverit oli buukattu myös pienelle päälavallekin soittamaan, sekös meille tietenkin kernaasti sopi. päälava oli messuhallin perimmäisessä nurkassa, sermeillä eristetty koppi, jossa pidettiin lähinnä materiaali-  ja innovaatioesittelyjä powerpointvetoisesti. soitimme ihan hyvin ja tän meidän alkuperäisen yhteistyötahon irtoava väki oli yleisönä, vaikka olivat kuulleet soitot omallakin osastollaan.

ihan ok keikka.

huvittava oli päälavan juontajaksi buukattu pieni sisustusjulkkis, josta en itse kylläkään ollut kuullutkaan. hän oli keikan jälkeen yltiöriemuissaan, kun oli niin kivaa soittoa:

- ja te saatte tästä tosi hyvää julkisuutta, miettikää nyt, mikä promotilaisuus!

juu, raksamessuilla viidelle. mutta hänpä ei tiennyt, että me saadaan palkkaa. saikohan hän?

 

virhe

menin yhden ammattiporukan keikalle avustajaksi, kun yks tuttu mies pyysi. hän jollain tapaa huseerasi mukana ja lupaili avustajille palkkaakin. treenasin stemmani etukäteen hyvin ja osasinkin.

kun treenit alkoivat, kukaan ei selvästikään tiennyt kuka mä olin ja miksi paikalla, mutta kauhean kohteliaasti kaikki kättelivät ja johtajakin toivotti tervetulleeksi. muut avustajat olivat johtajan kavereita ja kaikilla oli kivaa.

vaikka kaikki meni hyvin, mulla tykytti suonissa koko ajan, etten oikein kuulunut mukaan. erheessä pyydetty. yhdentekevä.

jatkoillakin lähibaarissa oli ihan kivaa. mutta se oli hassua, että joukkoon liittyi yks isompi "taiteellinen johtaja", jonka kaikki tunsivat, minäkin edellisvuotisilta keikoilta. se kätteli ekana minua ja kysyi, olinko solistina vai miksi mukana. ilmeet joukossa olivat hämmennyksessään ikimuistettavat.

 

heikko hetki

- moi, masa tässä kuule, meillä on taas tänä kesänä ne meidän kylän kolmepäiväiset viikonloppukarkeloiset, voisitkohan sä tulla esiintymään sinne, ihan soolona? mehän tehdään siellä kaikki talkoilla, niinkus tiedät, niin marakin on ihan tapahtuma-alan ammattilainen ja se tekee kans kaiken talkoilla. ja kun sun äitikin on täältä kotoisin ja lapsuutes kesät kuitenkin viettänyt täällä, niin tulisitko talkoilla, kun muutkin tulee?
(mielessä pyörii yks harjoittelun alla oleva juttu, jota vois sitten koe-esittää vähän niinku siellä ja onhan ne talkoot kuitenkin ja aika lähellä sekä henkisesti että maantieteellisesti).
- voin mä varmaan käydä. mutta vain yhden kerran lauantaipäivänä.

saan sitten edellisviikolla lehteenkin jo painetun ohjelman, jossa lukee, että esiinnyn joka päivä kahdesti.

kun ekan keikan aika koittaa, menen paikalle. kukaan ei tule vastaan, tervehdi eikä sano mitään, ovat tietenkin kiinni omissa talkoohommissaan. pääsylippua yritetään väkisin myydä, mutta kun sanon, että tulen esiintymään, pitkin hampain päästetään. kentän laidalla on esiintymislava. lavan vieressä kojua pitävä kahvimaakari sanoo, että "tuossa ne on esiintyny". kun ilmoitettu esiintymisaika tulee, yhtään järjestäjää ei vieläkään näy missään. toisella puolella kenttää laulaa megafoni, siellä on meneillään saappaanheiton finaali. ajattelen, että kun on kerran sovittu, vetäsen tässä sen mun juttuni. napsautan mikin päälle ja alan kailottaa. pari päätä kahviliiterillä kääntyy ja saappaanheitossa on just se kaikkein jännittävin heitto meneillään. ajattelen, että kyllä kannatti tohtoriksi tällä laulamisella opiskella.

*   *    *

taiteilijahan elää taiteestaan, ei se siitä mitään tartte, paitsi tietenkin promoa ja näkyvyyttä, jota muusikko tarjoilee lapsilleen iltapalaksi.

tosielämässä, yllä olevasta avautumisesta huolimatta, olen sitä mieltä, että promokeikkaakin on tehtävä, jos mielii koskaan mitään, mutta silloin on syytä olla luvassa todellista näkyvyyttä tai kultapossukerhoja. eikä ehkä voi kuvitella muusikon tekevän työtään pääasiassa promotarkoituksissa, vai voiko?