käytiin sitten isyydentunnustamistilaisuudessa.

sanoin, että on se sen isä ja että muiden kanssa en ole ollu sillai. kun kerran kysyttiin.

vaadin, että ladakuskin pitää kans sanoo, ettei se oo ollu, mut ei siltä vaan kysytty. siltä kysyttiin vaan, että luuleksä että se on sun.

vaadin myös dna-testejä meille kaikille, kun ne kerta on niin kalliita. mut sit se ladakuski meni sanomaan, että on se sen (virhe!), niin se täti huokas helpotuksesta ja jätti rastin siitä dna-testikohdasta veke.

vakavasti ottaen, oli se aika nöyryyttävää, mutta kun on absurdikomiikantajulla varustettu, sillä selvisi. ymmärrän, että jotkut saattavat ottaa ihan tosissaankin palkokasvia rööriin.

ehkä nöyryyttävintä oli, että naapurikunnan sosiaalitoimisto sijaitsee kunnan toimistorakennuksen alakerrassa, kaikkien talossa asioivien kulkureitillä, suoraan ulko-oven luona. sossuun on aulassa oma peilillä varustettu panssarilasinen ovikyhäelmänsä, josta ei näe toimistonkäytävän puolelle (vaan sen peilin). ovikellonsoittoon ei vastata. virkailija tulee ala-aulasta noutamaan, kun hänelle sopii.

kanssamme oven takana oli jonottamassa muitakin, joita sitten tuli heidän virkailijansa noutamaan. vitsailin vähän jotain peililasista ja virkamies totesi sen olevan asioivien turvaksi, etteivät kaikki rakennuksessa asioivat näe, keitä kuntalaisia sosiaalitoimistossa joutuu asioimaan.

kuitenkin meitä seisotettiin aulassa odottamassa oven takana vartin verran (olimme vähän etuajassa) kuin kirkon eteisessä jalkapuussa aikoinaan, että kuka tahansa voi käydä kivittämässä ja syleksimässä ohi kulkiessaan.

sellaista se on 2000-luvulla äpärälapsen laitto.