tämä on perinteinen blogiraportti. melkein.

kausiyksinhuoltajuuteni kunniaksi pakkasin aamulla tytärlapsen ja itseni autoon ja karautin isolle kirkolle. tarkoituksena oli hankkia koon 23 sandaalit ja parit teepaidat (tai niinkuin jotkut sanovat: teepparit. inhoan tuolta sanaa.) kokoa 92. ja tavata ystäviä kahvien merkeissä.

kukaan ystävä ei ollut kahvituulella tai -etäisyydellä.

saimme valkoiset sandaalit pitkän hikoilun jälkeen.

ja pastaa molemmille. tummasilmäisen tarjoilijan tyytymättömän katseen alla.

tytärlaps karkasi pasterian ovesta kadulle ennen kuin ehdin maksaa. lähdin juoksemaan perään ja huusin anteeksi. tarjoilija luuli, etten aio maksaa. raahasin löysäksi heittäytyneen tenavan mukaani maksamaan, mutta ei se suostunut mukaan, joten jätin sen oven viereen seisomaan kärryistään kiinni pitäen ja silmä kovana katsoin, ettei se taas karkaa. kun surautin nimeni kuittiin ja käännyin taas katsomaan ennen kuin sain pakattua kortit ja kuitit lompakkooni, näin että joku täti oli kumartunut tytärlapsen eteen lirkuttelemaan. kirosin. menin paikalle, mutta täti olikin yks tiina. mentiin tiinan ja sen perheen kanssa viereiseen kahvilaan. tiina on musiikin maisteri. tiina oli päässyt yliopistoon ja oli oikein kovasti innoissaan. hän opiskelee papiksi. kun kuulin, olin niin ilahtunut ja yllättynyt, että poskikarvani nousivat äkisti pystyyn.

ostimme sitten viime rahoilla (teostot on tulossa) kolme teepaitaa ja kesähousut.

lähdimme tapaamaan alle kaksiviikkoista ihmistä. tuo surkeanpieni ihmisenrääpäle (3,5 kg) sai minut kauhun valtaan. miten se noin pieni onkin ja oliko tuo minunkin silloin? en ikinä osaisi hoitaa noin pientä. en varmaan saisi sitä pysymään hengissä! miten sillä on niin pienet jalatkin? tytärlapsi kosketti vauvaa sormella varovasti ja sanoi sitä ihanaksi.

voi sitä ikiaikaista huolta ja ylpeyttä niiden uusien vanhempien silmissä!

vauva pulautti oikein komeasti äitinsä sylissä. äiti huolestuneena kysyi minulta heti, onko tää normaalia? mä vakuutin, että ihan varmasti on. vaikka en kyllä muista yhtään, millaista se oli, enkä varmaan selviäisi siitä toiste.

kotiin tultuamme joimme naapurin kanssa rooibosia partsilla. söimme myös ja tytärlaps nukahti syliin.

olen onnenpekka.