kaksi vuotta sitten olin päästä hengestäni joulun tienoilla. nimittäin tapaninpäivänä. muistelin taas tätä tapahtumaa ja ihmettelin, kuinka näin suuri ilo minulle onkaan annettu, että tervein jaloin tallailen tässä menemään.

tuosta tuntuu olevan ikuisuus. nyt ihmettelen, kuinka sellainen ilo on minulle myös suotu, että tuossa astua taputtelee kaikesta huolimatta oikein terve (jos viime yönä alkanutta korvatulehdusta ei tällä erää lasketa), kaunis, nokkela ja ihana tytärlapsi. melkein meren pois huuhtoma. melkein kirurgin veitsen virheen viemä.

kuluneena vuonnakin on tosiaan järkytyksiä paiskonut, mutta ne ovat jotenkin vielä liian lähellä tutkiskeltaviksi. ahdistus voi muuttua liian kovaksi, jos liikaa pohtia pojottelee.

ensi vuodelle toivon pienempiä järkytyksiä. mutta kuitenkin yhtä suuria iloja. mutta enemmän mielenmalttia ja mielenrauhaa. sekä maailmanrauhaa, tietenkin. mitään en silti lupaa.


ja samoja toivotan kaikille uskollisille ja uskottomille lukijoilleni.

teitin,

lauluntekijä