minä sitten niin tykkään pahasta säästä helsingissä.

en siksi, että jäisen ja kostean meri-ilman lättyyn lyömänä olis kivempaa tai että postin kulmalla olis nastaa napittaa rotsiaan turhaan pitääkseen sen hirveän vihmonnan kauempana.

vaan siksi, että tavallisesti niin trendikkäät, coolit ja katu-uskottavat neiti- ja herra helsinginneidit kaivelevat pakkassäällä komeroistaan ne vuosikymmen takaiset pakkastakit ja mökkireissulle hankitut letkunkulman eränkävijät -logoilla varustetut piponsa. ne joita käytetään vain niinä parina pakkaspäivänä vuodessa tai vielä riemukkaampaa: ne, jotka ullakolta käteen sattuvat.

lisäksi on mainittava se kanssahäpeän suloinen kosketus, kun näissä vuosikerta-aarteissaan värjöttelevät kansalaiset yhdessä liimautuvat ratikkapysäkkien laseja vasten antaen tilaa vielä muutamalle koiranpaskan näköinen pipo päässään palelevalle yksilölle.

hurraa helssinki!