meinasin kirjoittaa, että en muista, milloin viimeksi olisin ollut näin sairas. mutta kyllä minä muistan, se oli syksyllä 2010, jolloin sairastin kovasti rajun enterorokon kolmevuotiaan yksinhuoltajana. tai siis silloin jaksoyksinhuoltajana.

tai sitten tämänkertainen vain tuntuu niin liiottelulta juuri tähän saumaan. mutta oikeassa kuumeessa en ole monta kertaa ollut.

tällä kertaa sairastaminen on erilaista. koko perhe on sairaana yhtä aikaa. lapset kaatuilevat sänkyihinsä ihan väsyttämättä ja lepäilevät kerrankin keskellä päivääkin, jopa nukkuvat. yleensä niitä ei saa uhkailemallakaan painamaan päätään pielukseen.

tytärlaps on kuumeinen jo viidettä päivää. voisi se jo hellittää. mutta lapset nyt sairastelevat. tosin tämä lapsi pidettiin viikonlopun sairaalassa, niin rajua oli kuumeenteko ja päänsärytys. koppiksella (3) kuume tulee ja menee, mutta hän oli se, joka kellotti pari yötä sitten ennätyksen, 40°. ladakuskilla on kuumetta neljättä päivää ja sen sentään pitäis ihan pian lähteä aasian, kolmenkybän helteisiin työhommiin. minulla on vasta vuorokauden ollut kuumetta, mutta kylkeni olen yskinyt niin helliksi, että en enää ehkä kestä seuraavaa yskänpuuskaa.

voisi luulla, että olisin ihan näännyksissä ja itkisin vain, kun joku mehua inahtaa. en oikeastaan, tällä kertaa. tavallisesti jokainen väsyttävä tauti tai kepponen tulee juuri silloin, kun olen lasten kanssa kolmin ja hädissäni raahaan jotakuta keskellä yötä päivystykseen ja toiselle yritän keksiä jonkun, joka sitä puolestaan vahtisi. ja niin edelleen. nyt meitä on kaksi aikuista huolehtimassa kahdesta lapsesta ja kahdesta aikuisesta. kaksi syliä, kaksi niihin sopivaa lasta. kaksi parisänkyä käytössä lasten vieressä nukkumiseen. ja toinen aikuinen kysymään, menisitkö itse nukkumaan.

vaikka on raisu sairastaminen on tietenkin pelottavaakin. en todellakaan halua avata sitä aihetta just nyt.

silti en ole ehtinyt kuukausiin kuunnella koppiksen juttuja yhtä pitkään ja antaumuksella, en ole ehtinyt lukea niille yhtä paljon, en ole ehtinyt leperrellä niille näin paljon pitkiin aikoihin, silittää selkää tuntikausia, kuunnella tytärlapsen iloista pulputusta. meillä on täällä ankara sairastupa, mutta välillä koetaan kuumelääkkeiden suoma kristallinkirkas hetki.

ikkunan takana paistaa aurinko.

koppiksen eilistä iltarukousta siteeratakseni:

(meillähän ei rukoilla, mutta tämän koppis keksi jostain ihan itse laskevaa aurinkoa intensiivisesti tuijottaessaan)

Anna tulevaisuuden tulla. Aamen.