se oli jollain erikoisella tavalla kaunista.

se oli monella tapaa vähän traagista.

se oli hirveän opettavaista.

se oli tunteellista.

se oli nostalgista.

se oli pakahduttavaa.

sillä hetkellä meinasi sydän rinnassani haljeta, kun arvi kertoi ääni sortuen, koko mies sortuen, elisenvaaran pommituksista; itse hän oli lähtenyt pyörällä asemalta sakkaamaan kotiin luhovaaraan päin ja ihan heti neljä laivuetta oli tullut, ei ilmahälytystä, ja pommittanut maan tasalle koko elisenvaaran aseman ja siinä seisseet evakkojunat. kovimmille taisi ottaa se, kun häntä muutaman vuoden vanhemmat suojeluskuntapojat, ehkä 15-kesäiset, olivat joutuneet sitten siivoamaan sieltä sen sotkun. satoja, satoja evakkoja, naisia ja lapsia, siviileitä.

en tiedä, tunnistaako kukaan muu sellaista salaista ajatusta, joka omassa mielessäni on tätä ennen poukkoillut: vaikka ymmärrän järjellä, että näin ei ole ollut, olen jotenkin salaa halunnut tuudittautua siihen helpottavaan harhaan, että lähtijät olivat jotain köyhiä maalaisia, jotenkin... jotain... ryysyläisiä, yksinkertaisia, landepaukkuja. totuushan on toinen, karjala oli maan kansainvälisintä ja vaurainta aluetta. sieltä lähtevät olivat niinkuin minä ja sinä. niinkuin arvi. näytelmäkerholaisia, kuorolaisia, marttoja, soittokuntalaisia; joka kylällä toimivat vähintään nämä kaikki. viljeltiin hevospelillä isoja, vauraita tiloja, niinkun arvin perhe, 14 hehtaarin peltojaan. ihminen oli sama.

arvi kertoi tarinoita kotikylästään. lämpimiä muistoja, hauskoja sattumuksia, koulureittejä, isoveljen ihailua, hääjuhlia, elämänmenoa. pääosassa ei puheissa ollut menetys. arvi on viisas mies.

onneksi meillä on vielä arveja. kertomassa meille nämä jutut. se on niin lähellä, voi taivas, historiassamme ja jo nyt pois pyyhkäisty.

en jotenkin ennen tajunnut, mitä virkaa noilla kivijalantuijottelumatkoilla oikein on. mitä hyödytti nyt tampata kymmenen kilometriä parissa päivässä miestä pidemmässä pöpelikössä reidet pakottaen jonnekin jumalain selkien taakse. olen ehkä salaa jopa naureskellut näille matkoille. mutta nyt ymmärrän, ettei se kivijalka tai piipunraato ole se matkakohde.

matkakohteena on elämä.