mä en sano siitä mitään. kaikki tuntuu liian vähäpätöiseltä tai kliseiseltä. tässä kohdassa sanat loppuvat.

tai sanonpas.


mulle tuli ekana mieleen omilta lukioajoilta muutama pete ja jupe, joiden jälkikäteen ajatellen voisi ihan hyvin kuvitella päätyneen vastaavanlaiseen umpikujaan. nämä petet ja jupet istuvat linnassa, nykyään, jupe taitaa kasvaa jo horsmaa. mä olen kotoisin ihan samanlaisesta lukiosta. lähiöstä. junaradan varrelta.

että se siitä lasten ja nuorten pahoinvoinnista nyt. aina ne on pahoin voineet. nyt siitä puhutaan hetki, sitten taas vaietaan, kunnes taas sattuu ja tapahtuu.

vaikka järkytyinkin uhrien määrästä ja heidän perheidensä tuskasta, vielä enemmän voin huonosti tekijän perheen puolesta. vaikeaa edes kuvitella sitä itsesyytösten määrää, toivottomuutta, surua ja kipua. vaikka toisaalta ihmettelenkin, miksi perheessä ei ihmetelty pojan outoja harrastuksia.

vaan eipä peten ja jupenkaan perheessä ikinä ihmetelty.