pidän itseäni suvaitsevana ja avoimena.

yritän suhtautua kaikkiin asioihin niin, että suvaitsevaisuus olisi edellä käyvä aate.

olen epäonnistunut.

en pysty suhtautumaan suvaitsevasti avoimen epäsuvaitsevaisiin ihmisiin ja heidän karkeisiin mielipiteisiinsä mamuista, ituhipeistä, vihrepiipertäjistä, kettutytöistä, kullinlutkuttajista ja mokkakikkeleistä. en kertakaikkiaan pysty. olen epäonnistunut.

silti olen koko ajan yrittänyt jollain tapaa keksiä, mikä kenelläkin on syynä murskamielipiteisiin. olen epäonnistunut.

 

* * * * *

muutama päivä sitten juttelin erään hyvin vanhan ja sivistyneenä pitämäni henkilön kanssa pressanvaaleista ja siitä, että aion kannattaa haavistoa. keskustelu oli kiinnostava.

lopuksi näin syvän hämmennyksen tämän vanhuksen kasvoilla, kun hän vilpittömästi ja ilman suvaitsemattomuuden sanankäänteitä varovasti kysyi:

haavisto on kyllä ihan mies paikallaan, mutta jos hänestä tulee presidentti, mistä saamme sitten linnaan emännän?

meinasin pyörtyä.

mutta sitten aivoni pääsivät käyntiin.


isoäitiemme ikäluokalle haaviston emännättömyys on omaan kokemuspiiriin täysin kuulumaton asia. moni on porskuttanut melkein vuosisadan näkemättä, kuulematta, tajuamatta, että kaikkia meitä ei ole tässä suhteessa samoista aineksista rakennettu. "siihen" ei ole koskaan tarvinnut ottaa kantaa, ei "siitä" ole tarvinnut muodostaa mitään mielipidettä, "nehän" on antiikin kreikasta.

tietenkin linnaan tarvitaan joku emännöimään - siis emännän tehtäviin - jos 40-luvulla koulutuksen saaneelta ihmiseltä asiaa kysytään.

minä taas olen elänyt noin esiteinivuosista alkaen siinä tiedossa, että joka lajin seksuualista suuntautumista ilmenee, eikä se mitään. opetan tyttärilleni, että perheen saa perustaa kenen kanssa vaan, myös naisen, jos rakastaa ja haluaa.

on siinä suuri ero. minun ja isoäitien välillä.

en minä sitä tarkoita, etteivätkö vanhatkin ihmiset voi muuttaa käsitystään tai olla suvaitsevaisia. maailma muuttuu, kulissit kaatuvat. mutta näen nyt tämän.

opin taas antamaan vähän armoa.