eräs lempilehteni image ajatteluttaa taas.

tänään postiluukkuun poksahtaneessa numerossa on artikkeli koskien tyttöjä ja poikia.

järkyttävän mielenkiintoista. tiedättehän, että olen sitä mieltä, että lapset olisi syytä kasvattaa ensisijaisesti ihmisiksi ja toissijaisesti sukupuoliksi. tai sen edustajiksi. minusta on kiusallista nähdä, millaisiin sukupuolirooleihin lapsia ajetaan; äidit, isät, suvut ja jopa ammattikasvattajat kasvattavat ihan oikeasti tyttöjä ja poikia eri muotteihin. ja tällä en tarkoita nyt sitä, etteivätkö tytöt ja pojat saattaisi lähtökohtaisesti olla erilaisia. saattavat ne.

mutta kun ne eivät välttämättä ole. jotkut tytöt saattaisivat pojan perinteisessä roolissa olla paljon onnellisepia ja elää paljon helpommin ja vapaammin. ja päinvastoin. mutta sellainenhan ei yleisesti ottaen ole mahdollista.

kerran melkein hermostuin päiväkodissa, kun olin vienyt täysin sukupuolineutraalisti siihen saakka käyttäytyneen lapseni sinne noin vuoden iässä. täti tuli lirkutelleen kertomaan, kuinka tyttö oli leikkinyt nukeilla koko päivä, koska tytöillä on niin kova toi hoivavietti. ehkä onkin. ehkä ei. mutta mitä muuta lapselle oli tarjottu? tutkimusten mukaan ammattikasvattajatkin tarjoavat ensisijaisesti tytöille puuhaa aikuisen läheltä, nukkeleikistä tai nukkekodista. pojille ensisijaisesti tarjotaan rajumpaa toimintaa.

onneksi oman lapseni päiväkoti on leikeissä aika tasapuolinen. yhtä paljon tytärlapseni siellä ajaa pyörällä tai mopolla kuin pojatkin ja pojat leikkivät joka päivä nukkeleikkiä.

mutta imagen juttu pani silti mietteliääksi.

siinä vanhemmat kirjoittivat, etteivät ole kertoneet juuri kellekään lapsensa sukupuolta. he eivät pue lastaan sukupuolitettuihin vaatteisiin, toisaalta ihan yhtä paljon vaaleanpunaiseen kuin -siniseenkin. lapsi on kyllä heille itselleen jotain sukupuolta, mutta ei muille. toisalta he kieltävät pitävänsä sukupuolta piilossa, siis lapselta itseltään, mutta eivät kutsu lastaan tytöksi tai pojaksi, vain lapseksi. he haluavat sukupuolen olevan toissijaisen seikan.

joku äidin hyvä ystävä ei tiedä lapsen sukupuolta. hän kuulemma juttelee lapselle kuin tytölle tai pojalle riippuen siitä, mitä lapsella on päällä. kun lapsi syntyi, he lähettivät sairaalasta viestejä, että lapsi on syntynyt. ja niin edelleen. esimerkkejä oli artikkelissa paljon.

en tiedä. kuvittelen olevani tässä asiassa tiedostava. en halua lastani luokiteltavan sukupuolen, vaan ominaisuuksiensa mukaan. silti sukupuolettomuus tuntuu minusta sekin... jos nyt ei väärältä, niin - vähintäänkin tekaistulta. kun me kuitenkin pohimmiltamme olemme kahta sukupuolta, me ihmiset, riippumatta siitä, riippuuko vai ei. ja siitä, miten käyttäydymme ja siitä, kuinka merkittävä seikka sukupuoli ihmisen määreenä on.

mutta silmäni ovat silti taas auenneet.